Vuosikertomus 2022
Vuotta 2022 leimasi paitsi kasvu, myös Venäjän sotatoimien aiheuttama kustannusten nousu ja yleisen turvallisuustilanteen muutos Euroopassa. Jamkin vahvuusaloista erityisesti kyberturvallisuuden kansallinen ja kansainvälinen merkitys kasvoi. Pandemiavuosien jälkeen Jamkin tutkimus- ja kehitystoiminta saavutti kaikkien aikojen ennätyksen. Korkeakoulumme otti myös ensiaskeleensa osana Eurooppa-yliopistoa, kun Jamk hyväksyttiin EUDRESin jäseneksi.
Uutinen
Jamk jäseneksi Eurooppa-yliopistoon
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on kutsuntamenettelyssä otettu jäseneksi eurooppalaiseen E³UDRES² -korkeakouluverkostoon.
Uutinen
Ilmaisia opintomahdollisuuksia Ukrainan sotaa paenneille
Jamk tukee Ukrainan sotaa paenneita ilmaisilla avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla sekä vapautuksella lukuvuosimaksuista.
Artikkeli
Ammatillinen opettajankoulutus 60 vuotta Jyväskylässä
Ammatillinen opettajankoulutus sai alkunsa Jyväskylässä yli 60 vuotta sitten. Mitä kaikkea juhlavuoteen mahtuikaan?
Uutinen
Jamkille Vuoden tietoturvapalvelu -tunnustus
Tietoturva ry valitsi vuoden 2022 tietoturvapalveluksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun kehittämän kyberturvallisuuden harjoitusympäristön, jota on hyödynnetty vuodesta 2013 lähtien kansallisiin kyberturvallisuusharjoituksiin.
Uutinen
Palkittu kyberympäristö viedään Kanadaan
Kanadalainen Fanshawe College on valinnut Jamkin kyberharjoitusympäristön toimittajaksi. Jamk tulee muun muassa rakentamaan korkeakoululle kopion palkitusta RGCE-kyberharjoitusympäristöstään.
Uutinen
Jyväskylä vetovastuuseen Suomen kyberturvallisuuden koulutuksen kehittämisessä
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen.
Koulutus

Uutinen
Englanninkielisten koulutusten suosio jatkaa kasvuaan
Englanninkielisten tutkinto-ohjelmien suosio Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on ollut huimassa kasvussa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Suosituimmilla aloilla hakijoita on monikymmenkertaisesti aloituspaikkoihin nähden.
Tutkimus ja kehitys

Uutinen
Robotti tuli töihin -projektissa tuettiin onnistunutta robotiikan käyttöönottoa
Jyväskylän ammattikorkeakoulun toteuttamassa Robotti tuli töihin -projektissa (ESR) on reilun kolmen vuoden ajan keskitytty robotiikan käyttöönottoon keskisuomalaisissa pk-yrityksissä.
Uutinen
Merkittävä rahoitus kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin koulun kehittämiseen
Strategisen tutkimuksen neuvosto myönsi merkittävän rahoituksen lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävälle tutkimusohjelmalle.
Uutinen
Merkittävä rahoitus digitaalisen kuntoutuksen kehittämiseen
Hankintaprojektin tavoitteena on vastata kuntoutuksen globaalisti kasvavaan tarpeeseen digitaalisen kuntoutuksen keinoin.
Uutinen
Löytyikö metsistä uusi ekologinen ratkaisu sorateiden pölynsidontaan? Moninutra voitti YITHackathonin
YIT:lle haettiin innovaatiokilpailun avulla ekologista ratkaisua sorateiden pölynsidonnassa yleisesti käytettyjen suolojen tilalle. Toimiva vaihtoehto saattaakin kasvaa aivan sorateiden varsilla.
Uutinen
Tekstiilijätteet taipuvat rakennuslevyiksi
SavottaHackathonissa haettiin hyödyntämistapoja tekstiilijätteelle. Kilpailun voittajaehdotus voisi ratkaista Euroopan tekstiilijäteongelman.
Uutinen
Jyväskylä vetovastuuseen Suomen kyberturvallisuuden koulutuksen kehittämisessä
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen.

Uutinen
Yhteisellä sitoumuksella kohti kestävää kehitystä
Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja koulutuskuntayhtymä Gradia ovat tehneet kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukset, joissa tehdään suunnitelmat toiminnasta aiheutuvien luontohaittojen vähentämiseksi.

Uutinen
Jamk allekirjoitti matkailualan globaalin ilmastojulistuksen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on liittynyt mukaan n. 500 matkailualan toimijan ilmastojulistukseen, jossa sitoudutaan hiilineutraaliuteen.

Uutinen
Jamk tavoittelee Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimeä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu lähtee tavoittelemaan Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimeä. Opiskelijakunta JAMKO teki asiasta aloitteen, jonka Jamkin johtoryhmä vahvisti päätöksellään elokuussa 2022. Maailmalla on yli 200 Reilun kaupan korkeakoulua.
Henkilöstö

Uutinen
Minna-Maaria Hiekkataipale koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi
Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus valitsi koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi kauppatieteen tohtori Minna-Maaria Hiekkataipaleen kokouksessaan 19.12.2022. Tehtävää haki kaikkiaan 27 kelpoista hakijaa.

Uutinen
Jamkin teknologiayksikön johtajaksi Mika Karjalainen
Jyväskylän ammattikorkeakoulun teknologiayksikön johtajaksi on valittu Mika Karjalainen. Valinta tehtiin Jamkin hallituksen kokouksessa 25.4.2022.

Uutinen
25-vuotias Jyväskylän ammattikorkeakoulu palkitsi henkilöstöään ja musiikin tulosalueen
Virallisen toimiluvan myöntämisestä laskien Jamk on tänä vuonna toiminut 25 vuotta. Juhlavuoteen liittyen ammattikorkeakoulu palkitsi henkilöstöään ansiomerkeillä sekä menestyneen työyhteisön Jamkin yhteisöpalkinnolla.

Uutinen
Jamk ja Telia syventävät yhteistyötä kumppanuussopimuksella – keskiössä kyberturvallisuus
Telia ja Jamk ovat sopineet keskinäisestä strategisesta kumppanuudesta ja yhteistyöstä liittyen tieto- ja viestintätekniikkaan, kyberturvallisuuteen ja monialaiseen osaamisen kehittämiseen.
Uutinen
Jamk ja Deloitte yhteistyöhön kyberturvallisuusosaamisen kehittämiseksi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Deloitte Oy ovat sopineet strategisesta kumppanuudesta ja yhteistyöstä liittyen tieto- ja viestintätekniikkaan, kyberturvallisuuteen ja monialaiseen osaamisen kehittämiseen.
Uutinen
Säännöllinen vuoropuhelu Valmetin ja Jamkin välillä luo urapolkua tulevaisuuden ammattilaisille
Jamk ja Valmet ovat sopineet kolmevuotisesta yhteistyöstä pitkäjänteisen ja vuorovaikutteisen yhteistyön kehittämiseksi. Sopimus tuo systematiikkaa osaajien rekrytointiin, asiantuntijuuden kasvattamiseen sekä tarvelähtöiseen projektitoimintaan.
Uutinen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Istekki yhteistyöhön kyberturvallisuuden edistämisessä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Istekki Oy ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka puitteissa tiivistetään yhteistyötä kyber- ja tietoturvallisuuden sekä osaamisen kehittämisen osa-alueilla.
Uutinen
Jamk ja Suomen Erillisverkot Oy solmivat viisivuotisen kumppanuussopimuksen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy ja Suomen Erillisverkot Oy vahvistavat laaja-alaista yhteistyötä liittyen tieto- ja viestintäteknologiaan, kyberturvallisuuteen ja monialaiseen osaamisen kehittämiseen sekä soveltavaan tutkimukseen.
Uutinen
Valtra ja Jamk syventävät yhteistyötä – opiskelijoille Valtran räätälöimiä mahdollisuuksia
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja traktorivalmistaja Valtra syventävät yhteistyötään. Jatkossa Jamkin agrologiopiskelijoille on tarjolla Valtran oikeisiin tarpeisiin perustuvia mahdollisuuksia projektitöihin, työharjoitteluun ja opinnäytetöihin.