uutinen 29.3.2023

Jamkin avoin viidenneksi suurin vuonna 2022 

Teksti
Maarit Korva

Jamkin avoimessa tehtiin vuonna 2022 viidenneksi eniten opintosuorituksia ammattikorkeakouluja vertailtaessa. Tulos jäi hieman edellisvuodesta, mutta on kautta aikojen toiseksi paras opintopistemäärä. 

Iloinen opiskelijatyttö ja keltainen tausta

Jamkin avoimessa ammattikorkeakoulussa ja toisen asteen yhteistyöopinnoissa (avoimen kautta) suoritettiin vuonna 2022 yhteensä 36 755 opintopistettä. Kertymä jää ennätysvuodesta 2021 noin 5 000 opintopistettä, mutta on kautta aikojen toiseksi paras tulos Jamkissa. Valtakunnallisessa vertailussa Jamk oli viidenneksi suurin. Valtakunnallisesti avoimen korkeakoulutuksen suoritusmäärä väheni edellisvuodesta niin ammattikorkeakoulu- kuin yliopistosektorillakin. Suoritusmäärältään avoimet ammattikorkeakoulut olivat toista vuotta peräkkäin suurempia kuin avoimet yliopistot. 

Jamkissa yksiköistä suurimman tuloksen teki Tekniikka, yksittäisistä koulutusaloista terveys- ja hyvinvointialat. Eniten suorituksia tehtiin edelleen AMK-polkuopinnoissa, mutta yhä enemmän opintosuorituksia kertyy myös pienemmistä opintokokonaisuuksista:  yksittäisistä opintojaksoista sekä toisen asteen opiskelijoille suunnatuista koulutuksista. Toisen asteen yhteistyö näkyi myös opiskelijaprofiilissa: opiskelijoista suurin ikäluokka olivat alle 19-vuotiaat. 

Suosituimpia koulutuksia vuonna 2022 olivat työkykykoordinaattorin ja digiosaajan koulutukset. Näiden lisäksi suorituksia kertyi huomattavan paljon Lähihoitajasta sairaanhoitajaksi -polkuopinnoissa, ICT-alan koulutuksissa sekä Innoflash-opintojakson myötä.