Tutkimus ja kehitys
Jamkissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) toteutetaan sekä osaamisen uudistamiseksi että työ- ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseksi. Tervetuloa tutustumaan Jamkin monialaiseen ja vaikuttavaan TKI-toimintaan.

Jamkin kasvava TKI-toiminta
TKI-toiminnan tarkoituksena on luoda uutta, josta mahdollisimman moni pääsee hyötymään niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jamkilla on merkittävä rooli TKI-toiminnan toteuttajana sekä alueellisesti että suhteessa muihin korkeakouluihin. Alta pääsee tutustumaan Jamkin TKI-toiminnan tunnuslukuihin vuoden 2022 osalta.
21,7 M€
225
442
790
Ajankohtaista TKI-toiminnassa
Uutinen
Opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin valtakunnallinen edistäminen jatkuu
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on saanut jatkorahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin edistämiseen liikkumisen keinoin. Työssä keskistytään yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen.
Uutinen
Kielitaito ja työllistyminen varmistavat kotoutumista
Jamk ja Gradia ovat vuosina 2020–2023 edistäneet keskisuomalaisissa kunnissa maahanmuuttajataustaisten työhakijoiden työllistymistä sekä kehittäneet yritysten ja kuntatoimijoiden monikulttuurisuusosaamista ja kuntien maahanmuuttotyön johtamista.
Jamkin vahvuusalat
Strategiassaan Jamk on valinnut vahvuusalat, jotka perustuvat toimintaympäristön tarpeisiin ja kokoavat osaamisen kilpailukykyisiksi osaamiskeskittymiksi. Vahvuusalat ovat monialaisia yhdistäen useita Jamkin osaamisalueita. Jokaisella vahvuusalalla on merkittävä koulutustehtävä, fokusoitu TKI-toiminta ja ammattimainen palveluliiketoiminta.

Automaatio ja robotiikka

Monialainen kuntoutus

Biotalous

Uudistuva oppiminen
Ajankohtaista Jamkin julkaisuissa
Kysy lisää

Mika Karjalainen
Petri Moilanen

Juha Hautanen
Piia Honkanen
Mirva Leppälä
