uutinen 19.1.2023

Englanninkielisten koulutusten suosio jatkaa kasvuaan: hakemusten määrä kaksinkertaistui jälleen

Englanninkielisten tutkinto-ohjelmien suosio Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on ollut huimassa kasvussa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Suosituimmilla aloilla hakijoita on monikymmenkertaisesti aloituspaikkoihin nähden.

Opiskelijaryhmä talvella

Ammattikorkeakoulujen ensimmäisessä yhteishaussa 4.–18.1.2023 haettavana olivat vieraskieliset koulutukset. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa haettavana oli yhteensä 380 aloituspaikkaa seitsemässä Bachelor-tason (AMK) tutkinto-ohjelmassa ja kahdeksassa Master-tason (YAMK) tutkinto-ohjelmassa. Kaikkiaan Jamkiin jätettiin alustavien tietojen mukaan yli 20 000 hakemusta, mikä on noin kaksinkertainen määrä verrattuna viime vuoteen. 

Hakijamäärissä on nähty huimaa kasvua viimeisen kolmen vuoden aikana. Kaikkiaan Jamkin englanninkielisten tutkintojen suosio on kasvanut yli 7-kertaiseksi kolmessa vuodessa.

”Jamk on tehnyt pitkään työtä laadukkaan englanninkielisen koulutustarjonnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Nyt onkin aivan upeaa nähdä miten tuo työ kantaa hedelmää! Jokainen kansainvälinen opiskelija tuo Keski-Suomeen positiivista sykettä sekä alueen palvelujen käyttäjänä että tulevaisuuden osaajana! Kansainvälinen kampus on varmasti elinvoimaisen maakunnan tunnusmerkki”, iloitsee Jamkin koulutuksesta vastaavana vararehtorina maaliskuussa aloittava Minna-Maaria Hiekkataipale.

Keskimäärin Bachelor-tason koulutuksiin jätettiin miltei 80 hakemusta aloituspaikkaa kohden. Suurin suhdeluku oli pelialaan keskittyvällä Business Information Technology -koulutuksella, johon jätettiin peräti 122 hakemusta per aloituspaikka, yhteensä 3675 hakemusta. Myös matkailualan suosio on vahvassa kasvussa: Tourism Management -tutkinto-ohjelmaan jätettiin n. 93 hakemusta kutakin aloituspaikkaa kohden. Puhtaasti hakijamäärillä mitattuna Tourism Management oli suosituin Jamkin tutkinto-ohjelmista 3748 hakemuksella. Aiempinakin vuosina suosittu sairaanhoitajakoulutus (Nursing) mahtui myös tänä vuonna kärkikolmikkoon: hakemuksia oli yhteensä 3517, eli yhtä aloituspaikkaa kohden jätettiin n. 88 hakemusta. 

Master-tason koulutuksista ylivoimaisesti eniten hakemuksia keräsi International Business Management, yhteensä jopa 1333 hakemusta, mikä on yli nelinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Yhtä opiskelupaikkaa kohti jätettiin jopa 66 hakemusta. Seuraavaksi eniten hakemuksia jätettiin Artificial Intelligence and Data Analytics -koulutukseen (607) sekä Professional Project Management -koulutukseen (534). 

Tutkinto-ohjelmakohtaiset luvut näkyvät alla olevassa taulukossa. Luvut ovat alustavia ja niissä voi tapahtua vielä muutoksia lopullisen tarkistuksen yhteydessä.

Bachelor-tason tutkinto-ohjelmat (AMK)

Tutkinto-ohjelma Aloituspaikat
2023
Hakemukset
2023*
Hakemukset
2022
Muutos vrt.
2022
Automation and Robotics 15 1155 603 +552
Business Information Technology 30 3675 1533 +2142
Information and Communication Technology 25 1293 639 +654
International Business 50 3326 1780 +1546
Nursing 40 3517 2236 +1281
Purchasing and Logistics Engineering 20 464 293 +171
Tourism Management 40 3748 1298 +2450
Yhteensä 220 17178 8382 +8796

*Luvut ovat alustavia ja niissä voi tapahtua vielä muutoksia.

Master-tason tutkinto-ohjelmat (YAMK) 

Tutkinto-ohjelma Aloituspaikat
2023
Hakemukset
2023*
Hakemukset 2022 Muutos vrt.
2022
Advanced Practice Nursing 20 144 - Ei tarjonnassa
Artificial Intelligence and Data Analytics 20 607 236 +371
Cyber Security 30 402 231 +171
Digital Rehabilitation 15 126 66 +60
Full Stack Software Development 20 349 122 +227
International Business Management 20 1333 281 +1052
Professional Project Management 20 534 257 +277
Sport Business Management 15 320 122 +198
Yhteensä 160 3815 1373 +2442

*Luvut ovat alustavia ja niissä voi tapahtua vielä muutoksia.

Ensimmäinen yhteishaku jatkuu seuraavaksi valintakokeilla, jotka toteutetaan Bachelor-tutkintojen osalta kokonaan verkossa tapahtuvalla valtakunnallisella International UAS Exam -valintakokeella. Poikkeuksen muodostavat Information and Communication Technology- ja Business Information Technology -tutkinto-ohjelmat, joissa valintatapana käytetään avoimen ammattikorkeakoulun valintaopintojaksoa ja haastattelua. Master-tason tutkinto-ohjelmiin hakijoille tiedotetaan valintakoekäytännöistä erikseen.

Toisen yhteishaun hakuaika on 15.–30.3.2023 ja silloin haetaan vain suomenkielisiin tutkinto-ohjelmiin. Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.

Lisätiedot:

Hakijapalvelut, p.040 556 0409, hakijapalvelut(a)jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu