jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa maailmannäyttelyyn, Astana Expoon, Kazakstanissa. Jättimäisen tapahtuman teemana oli tulevaisuuden energiavaihtoehdot eli “Future Energy”.

Jotain kokoluokasta kertoo se, että tilaisuudessa kävi vieraita kesä-syyskuussa yhteensä 3,8 miljoonaa ja tapahtuman kokonaispinta-ala oli 25 hehtaaria. Suomen paviljongissa oli mukana 72 yritystä, korkeakoulua ja oppilaitosta. Historian ensimmäiseen Keski-Aasiassa toteutettavaan Expoon osallistui 112 maata ja 18 kansainvälistä järjestöä. Suomi oli mukana ainoana Pohjoismaista.

– Koulutus oli yksi Suomen paviljongin näyttelyn pääteemoista. Suomea pidetään Kazakstanissa sekä koulutuksen että terveydenhuollon mallimaana, tapahtumaa JAMKin päässä organisoinut koulutusviennin asiantuntija Heikki Pusa kertoo.

JAMK on toiminut aktiivisesti Kazakstanissa vuodesta 2012 lähtien yhteistyössä yhteistyökonsortio Kazakhstani Finnish Education and Innovation Groupin eli KFEIG:n kanssa. Konsortion jäseniä ovat JAMKin lisäksi Hämeen ja Lahden ammattikorkeakoulut sekä Tampereen aikuiskoulutuskeskus.

JAMKin koulutusviennin asiantuntijat Heikki Pusa, Johanna Heikkilä ja Satu Hypén Astanan Expo-alueen porteilla.

Konsortion asiantuntijat ovat toteuttaneet Kazakstanissa useita koulutuksen kehittämisprosesseja Kazakstanin opetus- ja terveysministeriön, näiden alaisten oppilaitosten sekä Maailmanpankin rahoittamina. Konsortio toimii Kazakstanin opetus- ja terveysministeriön kumppanina Kazakstanin ammatillista koulutusta ja ammatillista opettajankoulutusta, sairaanhoitajakoulutusta sekä koulujen opettajien pedagogista osaamista kehittäen. Maailmannäyttelyyn osallistuminen oli siis, jos ei pakko, niin melkeinpä itsestäänselvyys.

– Oli hyvin tärkeää antaa kazakstanilaisille kumppaneille merkki siitä, että olemme Kazakstanissa jäädäksemme ja halusimme osallistua maalle hyvin tärkeään kansalliseen projektiin, Astana Expoon, Pusa toteaa.

– Suomen erinomainen maine koulutuksen huippumaana on avannut ovia ammattikorkeakoulujen koulutusviennille, mutta toiminnan vakiinnuttaminen vaatii paljon työtä ja oikea-aikaista esilläoloa, tässä tapauksessa Astana Expoon osallistumista.

Suomen paviljongissa opastajina työskennelleet IB:n opiskeljat Zhansaya Kassymtayeva, Assel Uskumbayeva, Elmira Sarbassova ja Saya Tuletayeva. Opiskelijoiden kouluttamisesta ja lopullisesta valinnasta vastasi Finpron Suomen Paviljongin toteuttanut tiimi.

Unelmien kesätyöpaikka JAMKin opiskelijoille

Suomen näyttelykonseptin suunnittelijaksi valikoitui tunnettu ja kiitelty helsinkiläinen Ateljé Sotamaa, sisarukset Kivi ja Tuuli Sotamaa. Kävijöille haluttiin tarjoilla kokonaiskuva Suomesta ja suomalaisesta osaamisesta.

Paviljonki sisälsi neljä eriteemaista minirakennusta: Pure Energy, Smart City, Clean Water ja Excellent Education. Konsortio sai käyttöönsä seinämän Excellent Education -rakennuksesta teemalla ammatillinen koulutus. Ja kukapa paremmin koulutuksesta kertoisi kuin opiskelija? Suomen Paviljongissa työskentelikin JAMKin, HAMKin ja LAMKin venäjänkielentaitoisia, tehtävään koulutettuja opiskeljoita. Melkoinen kesätyöpaikka!

– Olimme erittäin tyytyväisiä KFEIG-konsortion opiskelijoiden työskentelyyn, asenteeseen ja työmoraaliin oppaina Suomen Paviljongissa, toteaa oppaiden koulutuksesta ja työnjohdosta vastannut Finpron Mira Virkkunen. Oppailla oli merkittävä rooli myös siinä, että Suomen paviljonki palkittiin parhaana Astanan teeman mukaisena, alle 400 m2 paviljonkina.

Kazakstan valitsi maailmannäyttelynsä teemaksi tulevaisuuden energian. Tapahtumassa esiteltiin uusiutuvaa energiaa ja muita vaihtoehtoisia energian lähteitä, energiatehokkuutta ja vastuullista kulutusta, liikenteen sähköistämistä ja puhtaan energian saatavuutta.

esittelyn ohella järjestettiin eriteemaisia VIP-päiviä kutsuvieraille. Messuvieraita hemmoteltiin myös luennoilla, musiikilla ja maan huippuartistien esityksillä. Suomen omassa ”kansallispäivässä” vieraili mm. tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja lavalle nousivat mm. Saara Aalto, Diandra ja kukapa muu kuin joulupukki.

Heikki Pusa kokee, että Expo onnistui JAMKin näkökulmasta erinomaisesti.
– Konkreettiset tulokset, kuten uudet koulutusvientikaupat, tullaan näkemään vasta vähän myöhemmin. Osaamisemme kuitenkin huomattiin ja sitä ihasteltiin. Suomen paviljongissa keskityttiin sovittuihin tulevaisuusteemoihin, kun osassa muiden maiden paviljonkeja harjoitettiin matkailumainontaa, Pusa pohtii.

Sokerina pohjalla, Finnish Education VIP-päivänä allekirjoitettiin sopimus hoitotyön Master-tason koulutuksesta. Toteutus alkaa jo tänä syksynä, ja siinä hyödynnetään myös verkko-opintoja, joka on vielä varsin uutta Kazakstanissa. Kazakstanin terveysministeriö on nimennyt JAMKin ja Lahden ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutuksen kehittämiskumppaneiksi. Tähän mennessä on koulutettu jo yli 700 sairaanhoitajaa sekä alan opettajaa ja johtajaa. Nyt sovittuun koulutukseen osallistuu ensi vaiheessa 20 opiskelijaa.

Tiesitkö että

Maailmannäyttelyitä on järjestetty vuodesta 1851 lähtien ja kuuluisimmat niistä ovat Pariisin maailmannäyttely 1889, jota varten rakennettiin Eiffel-torni, New Yorkin maailmannäyttely 1939, jossa esiteltiin ensi kertaa televisio ja seuraava New Yorkissa järjestetty maailmannäyttely 1964, jonne Walt Disney rakensi huvipuiston. Expo-alueesta tulee Astana International Financial Center ja Kazakstanin National Pavilion eli 81 metriä halkaisijaltaan oleva pallo tulee jäämään museoksi.

TEKSTI PAULIINA HIETALAHTI, KUVAT ASTANAN KUVAPANKKI, FINPRO, HEIKKI PUSA JA PERTTI MALKKI