Hakusi tuotti 124 tulosta
Tyhjennä
DataSpaceHackathon eteni tänään kickoff-vaiheeseen. Kisassa on mukana seitsemän tiimiä, joilla on tavoitteena kehittää uusia hyödyntämistapoja DataSpace Europen kehittämän datanvälityspalvelu Tritomin tarjoaman yhteisöllisen datan hyödyntämiseksi.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu toteutti Vuorovaikutus verkossa – hyvinvointia oppilaitokseen (HyPe) -valmennus- ja tutkimuspilotin yhdessä 10 ammatillisen oppilaitoksen kanssa. Sen ydinteemana oli yhteisöllisyyttä vahvistava verkkoympäristössä tapahtuva vuorovaikutus.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes on toteuttanut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön fyysisen kunnon mittauksia. Tulostiivistelmä kertoo, että Vape-kaupungeissa henkilöstön valtaosalla kuntotaso on kääntynyt nousuun hankkeen aikana.
BioPaavon hackathonit lanseerataan Itämeren alueen maissa. Tavoitteena on pysyvän yhteistyömallin ja palvelukonseptin rakentaminen bio- ja kiertotalouden hackathonien järjestämiseksi kansainvälisesti.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavo järjestää yhdessä Kasvu Openin kanssa Gasumin toimeksiannosta innovaatiokilpailun, jossa etsitään ratkaisuja Gasumin biokaasulaitoksilla sivuvirtana syntyvän hiilidioksidin hyödyntämiseksi.
Englanninkielisten tutkinto-ohjelmien suosio Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on ollut huimassa kasvussa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Suosituimmilla aloilla hakijoita on monikymmenkertaisesti aloituspaikkoihin nähden.
Yhteistyö kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n kanssa keskittyy tieto- ja viestintäteknologian sekä kyberturvallisuuden monialaisen osaamisen kehittämiseen ja soveltavaan tutkimukseen.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 12 Total number of pages: 13
- Seuraava sivu