jamk.fi
Niina Lampi, hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO

Tervetuloa!

"Arvon JAMK oy hallituksen puheenjohtaja, rehtori, juhlavieraat ja jamkilaiset. Haluan toivottaa teidät oikein lämpimästi tervetulleeksi tähän iltapäivään Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKOn puolesta. Haluan myös onnitella teitä, uudet opiskelijamme, koulupaikastanne."

Kun aloitin opintoni täällä JAMKissa vuonna 2012 vannoin itselleni, etten lähde mukaan mihinkään ylimääräiseen toimintaan vaikka kuinka pyydettäisiin. Teen opinnot ja harjoittelut kunnialla läpi ja tähtään äkkiä työelämään. Toisin kävi. En olisi voinut kuvitellakaan, että istun kansanedustajien kanssa kahvittelemassa tänä kesänä.

Varsin nopeasti aloitettuani opinnot löysin itseni ohjaamasta uusia opiskelijoita heidän opintojensa alkuun. Miksi? Koska se oli kivaa ja oma tutorini oli ollut loistava esimerkki. Tutorvuoden jälkeen himoitsin lisää. Hain edustajistoon ja sitä kautta hallitukseen. Nyt olen jo toista vuotta opiskelijakunnan hallituksessa ja tänä vuonna hallituksen puheenjohtajana.

Joskus toimintaa ohjaa saatu hyvä esimerkki, toisinaan taas kohdatut haasteet. Sillä ei ole väliä, miten kukin on tänne päätynyt, vaan sillä mitä teet nyt kun olet tässä. Väitän, että korkeakouluyhteisö on ollut kasvattamassa minusta tällaista kuin nyt olen ja tämä työ jatkuu edelleen. Teille, uudet opiskelijat, haluankin nyt antaa pari vinkkiä matkallenne kohti korkeakoulututkintoa.


Ensinnäkin, ottakaa opinnoistanne kaikki irti. Suurin osa kokee tämän elämänvaiheen vain kerran ja siitä tulee nauttia sen mukaisesti.

Toiseksi, tiedostakaa oma jaksamisenne. Ei ole väärin myöntää itselleen ja toisille ettei jaksa. Opiskelu on yksi elämänalue siinä missä muutkin ja kun jollain elämänalueella kohtaa haasteita on hyväksyttävää antaa itselleen aikaa. Myöntämällä sen myös toisille siihen saa tukea.

Kolmanneksi, uskaltakaa olla omia itsejänne ja antakaa myös toisille mahdollisuus siihen. Kenenkään ei tule pelätä oman uskontonsa, poliittisen aatteensa tai kansallisuutensa vuoksi korkeakouluyhteisössämme. Tähänkin juhlasaliin mahtuu reilu 1600 erilaista ajattelijaa ja jokaisella on oikeus siihen.


Viimeiseksi, tarttukaa mahdollisuuksiin. Teille aukeaa opintojenne aikana lukematon määrä mahdollisuuksia ja niihin tarttumalla voitte avata ovia uusiin mahdollisuuksiin. Vain te itse voitte vaikuttaa siihen onko teillä valmistuttuanne edessänne auki yksi vai useampi ovi.

Lopuksi haluan toivottaa koko opiskelijakunnan puolesta onnea ja menestystä lukuvuodelle 2015.

Niina Lampi,
hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO

(JAMKin lukuvuoden avajaiset 25.8.2015, Tervetuloa! -puhe)

Jaa

Takaisin