Hakusi tuotti 490 tulosta
Tyhjennä
Poikkeavien olosuhteiden keskellä jo kaksi vuotta opiskelleiden korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen herättää huolta. Jamk kehittää opiskelijahyvinvoinnin ja opiskelukyvyn tukea ja ohjausta OKM:n rahoittamassa OHKE-hankkeessa.
Jamkin yrityskiihdyttämö BioPaavo ja Kasvu Open toteuttivat Valtran toimeksiannosta innovaatiokilpailun, jossa etsittiin ratkaisuja työkoneiden tuottaman datan valjastamiseksi tehokkaaseen ja kestävään ruoantuotantoon.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu jatkaa kasvuaan. Suoritettujen opintopisteiden määrä on kasvanut jo yhdeksänä vuonna peräkkäin. Ammattikorkeakoulujen keskinäisessä vertailussa Jamk on neljänneksi suurin.
DigiosaaVa-hankekuva kuvastaa hyvin hankkeen keskeisiä tavoitteita; ihmisen omaa hallinnan ja pystyvyyden tunnetta suhteessa digitalisoituvaan ympäristöön ja sen eri vaatimuksiin.
Antaako opettaja vastuuta opiskelijalle vai tukeeko liikaa opiskelun aikana? Mahdollistaako opettaja opiskelijan osallisuuden vahvistumisen.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavon yhteistyössä Kasvu Openin kanssa toteuttamat Alva- ja BetsetHackathonit ovat edenneet kick-off -vaiheeseen.
Koronan vaikutukset Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy:n tutkintomäärissä hälvenivät, mutta liikevaihto kasvoi lähes kuusi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta jatkaa kasvuaan.
Jytaksi on Jamkin pitkäaikainen yhteistyökumppani, joka on hyödyntänyt yhteistyötä erityisesti markkinoinnissa ja brändäyksessä.
Hyvinvointi on monelta osin oivaltamista ja uusien toimintatapojen opettelua, näin sanoo monipuolisen taustan omaava hyvinvointivalmentaja Kaisa Wallinheimo. Kaisa on myös Jamkin alumni.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 20 Total number of pages: 49
- Seuraava sivu