Positiivisia ratkaisuja pedagogisiin haasteisiin

Positiivisia ratkaisuja pedagogisiin haasteisiin -hankkeessa järjestämme koulutuksia, joissa opetus- ja ohjaushenkilöstöllä on tilaisuus lisätä työssään tarvitsemaansa moninaisuutta arvostavaa osaamista. Hankkeen koulutuksissa lähestytään oppimisen ja käyttäytymisen tukemista positiivisen pedagogiikan ja ratkaisukeskeisen työotteen keinoin.

Tule mukaan rakentamaan positiivisia ratkaisuja toisen asteen pedagogisiin haasteisiin: erityisopetuksen ja opettajuuden toimintaympäristön ja roolin muutokseen, työrauhan ja motivaatioon liittyviin haasteisiin, opintoihin kiinnittymiseen, yhteisöllisyyteen sekä aikuisten oppimisen moninaisuuden kysymyksiin.

Hanke toteutetaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Niilo Mäki Instituutin yhteistyönä. Hankkeen koordinaattorina toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kohderyhmä: Koulutukset on suunnattu ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön opetus- ja ohjaushenkilöstölle.

Toteutustapa: Koulutukset koostuvat webinaareista tai lähipäivistä sekä itsenäisestä ja oman työn kehittämiseen liittyvistä tehtävistä.

Hinta: Koulutukset ovat Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja opetuskustannuksiltaan maksutonta kohderyhmään kuuluville osallistujille.

Voit tilata koulutuksen myös alueellesi tai oppilaitokseesi!

Koulutusten ajoitukset päivitetään näille sivuille. Osa koulutuksista voidaan toteuttaa myös oppilaitoskohtaisina toteutuksina - ota yhteyttä, niin sovitaan asiasta tarkemmin.

Ota yhteyttä

Tiia Isohanni-Pynnönen

Koulutussuunnittelija, Education Planner
Jatkokoulutukset, Further Education
Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Professional Teacher Education
+358503131083