artikkeli

Työelämässä uudistuminen inspiroi Helena Reimania

Teksti
Annemari Sinikorpi
Kuva
Mari Varonen

Kokenut metsäalan ammattilainen halusi uudistaa nahkansa työelämässä vielä kertaalleen. Helena Reiman tuli työuransa päätteeksi Jamkiin ja jakaa nyt arvokasta kokemustaan opiskelijoillemme, kollegoilleen sekä metsänomistajille TKI-toiminnan kautta.

Nainen nojaa puuhun. Taustalla keltainen rakennus. Kuvan etualalla risukkoa.

Helena Reiman, vanhempi asiantuntija, Biotalousinstituutti

Olen elänyt muutoksesta ja uudistumisesta, se on tapani oppia. Aloitin työt Jamkin Biotalousinstituutissa elokuussa 2022. Sitä ennen tein pitkän uran Metsäkeskuksessa toimien erilaisissa tehtävissä aina avustavasta metsänparannusmetsänhoitajasta elinkeinopalvelujen Itäisen alueen aluejohtajaksi. Alun alkaen olisin halunnut eläinlääkäriksi, mutta pelkäsin verta. Metsäala on ollut fiksu valinta: luonto, ihminen, metsäomistajuus, huipputekniikka – ala on todella monipuolinen.

Pohjakoulutukseltani olen metsänhoitaja, erikoistumisalanani metsäekonomia. Valmistuin Helsingin yliopistosta 1985. Työurani alussa luulin, että teen työtä vain metsässä, mutta työ onkin avannut huikean näkymän yhteiskuntaan. Olen kohdannut urallani monenlaisia osaajia ja organisaatioita. Esimerkiksi metsäpolitiikan seuraaminen erilaisissa sidosryhmissä on auttanut viisastumaan.

Jamk tarjosi minulle mahdollisuuden luoda vielä kerran nahkani työelämässä. Ilmastonmuutos ja suot kiinnostavat, ja haluan niihin liittyviin kehittämisteemoihin käyttää työurani viimeiset vuodet. Olen viihtynyt Jamkissa tosi hyvin, koen että olen ollut tervetullut taloon. Parasta työssäni on se, että suometsiin liittyvää tutkimustietoa tulee koko ajan ja voimme asiantuntijaverkostoissa miettiä, miten tieto viedään metsänomistajille ja saadaan muutoksia aikaan. Oma työ tuntuu merkitykselliseltä, kun saan tehdä konkreettista työtä, näen työn jäljen ja tulokset.

Yhdessä tekeminen ilahduttaa minua ja nautin siitä, että olen yksi muiden joukossa.

Innostun ja saan työn iloa tekemisestä, tavoitteiden saavuttamisesta, yrittämisestä ja uudistumisesta. Yhdessä tekeminen ilahduttaa minua ja nautin siitä, että olen yksi muiden joukossa. En ole enää esihenkilö, vaan voin kohdata kollegat vertaisina. Nuorelle Helenalle oli tärkeää edetä urallakin, nyt olen hakenut omaa uudistumista eri lailla, painottaen substanssia ja konkretiaa. Vanhempana asiantuntijana pystyn nauttimaan työkaveruudesta eri lailla; on ihana olla porukassa muiden rinnalla.

Tuntuu hyvältä nähdä, miten Jamkissa huolehditaan opiskelijoista vastuullisesti. Tämä on iso ja monialainen työyhteisö, mikä rikastuttaa omaa osaamista ja tietämystä, tuo uusia näkökulmia työhön. Kollegoiden merkitys on valtava!

Aina kun puhun opiskelijoille, toivon että he hahmottavat, millainen etuoikeus opiskelu on, he ovat tiedon valtatiellä. Tarvitaan myös nöyryyttä, koska eteen tulevat tehtävät ovat erilaisia, eikä esimerkiksi rahapalkka ole välttämättä tärkein mittari. Työ on valtava mahdollisuus. On tärkeää, että jokainen rakentaa omannäköisensä työelämän. Ajautuminenkin voi olla hyvä ratkaisu, mutta oppimiseen heittäytyminen on todella antoisaa. Mitä tahansa teet, toimi omien arvojesi mukaan!

 

Artikkeli

Tutkija Katariina Korniloff vie monialaisen kuntoutuksen oppeja maailmalle

Tieteellinen tutkimus ja triathlon ovat kovaa kestävyyttä ja monipuolista kokonaisuuksien hallintaa vaativia lajeja. Työ vie Kuntoutusinstituutin johtavaa tutkijaa Katariina Korniloffia välillä kuukausiksi kaukomaille.

Artikkeli

Opiskelijan kartturina toimiminen palkitsee opinto-ohjaaja Vesa Kuhasta

Opinto-ohjaajan tehtävä on yksi Jamkin tärkeitä opiskelijan ohjaus- ja neuvontapalveluja. Vesa Kuhaselle opon työ opiskelijoiden parissa antaa virtaa ja erilaisia näkökulmia. Työ uudistaa ja inspiroi päivittäin.

Artikkeli

Jatkuva oppiminen motivoi asiantuntija Tytti Pintilää

Jamkin hyväntuulinen, monelle tuttu alumnivastaava Tytti on työskennellyt Jamkissa monipuolisissa tehtävissä jo 13 vuoden ajan. Työssään hän arvostaa erityisesti lämminhenkistä yhteisöllisyyttä sekä Jamkin uudistavaa, aina eteenpäin pyrkivää asennetta.