jamk.fi
Emilia Grandell, 30, logistiikka, YAMK

Logistiikan YAMK-opintoja ja äitiyttä

"Olen Turussa asustava äitiyslomalla olevan logistiikan opettaja. Teen tällä hetkellä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa logistiikassa. Polkuni on kulkenut YAMK-opintoihin avoimen kautta, nyt olen ensimmäistä vuotta varsinaisena tutkinto-opiskelijana. Jyväskylä on ainut paikka Suomessa, jossa voi keskittyä logistiikkaan YAMK-tasolla, joten suositteluiden jälkeen päädyin JAMKiin. "

Miehen kanssa samassa opintoryhmässä

Hain YAMK-opintoihin heti, kun kolme vuotta työkokemusta tuli täyteen AMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen. Jäin kuitenkin ensimmäisessä haussa varasijalle. Minulle kerrottiin jo valintakokeiden haastattelussa, että mikäli en pääse nyt sisään, avoin AMK voisi olla vaihtoehtona. Mieheni haki samaisena keväänä samaan koulutukseen ja hän tuli valituksi. Ilmoittauduin itse avoimen opiskelijana logistiikan YAMK-opintoihin ja saimme aloittaa opinnot samassa ryhmässä.

Ryhmässämme oli kaiken kaikkiaan viisi opiskelijaa avoimen kautta. Kaikki pääsivät seuraavana keväänä sisään tutkintokoulutukseen avoimen väylän kiintiössä. Jatkoimme samassa, tutussa ryhmässä aiemmin aloittaneiden tutkinto-opiskelijoiden kanssa.

Opinnot ovat olleet meille mieheni kanssa yhteistä laatuaikaa. Meillä on kaksi pientä lasta, jotka jäävät aina lähijaksojen ajaksi hoitoon Turkuun isovanhemmille. Lähijaksoja on noin kerran kuukaudessa perjantai-iltapäivisin ja lauantaisin. Lähijaksot tuntuvat suorastaan lomalta pikkulapsiarjesta.

Uusien ovien avaamista tutkinnolla

Taustaltani olen auto- ja kuljetustekniikan insinööri ja liikenneopettaja. Meillä on ollut autokoulu perheyrityksenä ja sitä kautta minullekin on syntynyt kiinnostus autopuoleen. Tällä hetkellä olen ammatillisen puolen aikuiskoulutuksessa logistiikan opettajana. Kunhan saan YAMK-tutkinnon tehtyä, palkka nousee selvästi. Olen tällä hetkellä 30-vuotias ja opetan työkseni yhdistelmäajoneuvon- ja linja-auton kuljettajia. Olen miettinyt, haluanko aina toimia tässä tehtävässä. Uskon, että YAMK-tutkinto avaa uusia mahdollisuuksia, mikäli haluan jossakin kohdin siirtyä toisenlaisiin tehtäviin. Varsinkin kuntapuolella tutkinnolla on iso merkitys.

Motivaatiota, aikataulutusta ja aikuiselle sopivia toteutustapoja

Vaikka lapset ovat pieniä, nyt tuntui hyvältä hetkeltä lähteä opiskelemaan. Aiemmista opinnoistani ei ole vielä kovin pitkä aika, joten tuntuma opiskeluun on säilynyt. Itse näen tärkeänä koko rumban pyörittämisessä, että on motivaatiota opintoihin, silloin myös aikataulutus sujuu. Toki hyvä tukiverkosto on myös tärkeä.

Ajatuksenani on saada opinnot pulkkaan ennen kuin palaan työelämään. Teen paraikaa opinnäytetyötä omalle työpaikalleni. Olen kokenut tosi antoisana uuden ymmärryksen omasta alastani. Meillä on opinnoissa hyvä, sitoutunut ryhmä ja keskustelut eri tehtävissä olevien kanssa ovat tosi antoisia. Lähijaksojen lisäksi meillä on etätehtäviä, jotka ehtii kyllä tekemään, vaikka olisikin työelämässä. Opinnoissa on ylipäänsä aikuisille sopiva rytmi.

Kiinnostuitko opiskelusta? Voit aloittaa avoimessa AMK:ssa tai hakea suoraan tutkintokoulutukseemme!

Lue lisää logistiikan YAMK-koulutuksesta

Tutustu avoimen AMK:n tarjontaan

Takaisin