Hakusi tuotti 151 tulosta
Tyhjennä
Paula ja Mirje osallistuivat digiope-erikoistumiskoulutukseen. Paulalle tärkeää oli vahvistaa osaamistaan digitaalisista ympäristöistä, ja Mirje kaipasi lisää pedagogista osaamista digin ympärille. Koulutuksen aikana he selkeyttivät Sataedun digipedagogisen tuen mallin.
”Vaikka olenkin päässyt etenemään urallani hyvin, on korkeakoulututkinto kuitenkin jäänyt uupumaan. Jos haluan tähdätä urallani nykyisestä positiostani vielä eteenpäin, ei pelkkä työkokemus välttämättä enää riitä."
Digiopettajiksi Jamkista valmistuneet Paula ja Lauri työskentelevät Esedulla. Mitä erikoistumiskoulutus antoi heille? Videolla he kertovat ajatuksistaan digitaalisuuden hyödyntämisestä ja kehittämisestä pedagogisessa työssä ja oppilaitoksessa.
Aallon ja Jamk ovat tehneet kumppanuusyhteistyötä jo 10 vuotta ja vuonna 2019 yhteistyö laajeni Jamkin opiskelijoiden toteuttamilla henkilöstökyselyillä. Aallonin koulutussuunnittelija Kati Arkilahti jakaa artikkelissa kokemuksiaan yhteistyöstä.
Saara Tallqvist valmistui Jamkin yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksesta vuonna 2022. Lue Saaran mietteet koulutuksen annista ja ajatukset Suomalaisesta musiikkikampuksesta inspiroivana opiskeluympäristönä.
Yleisesti Tiimiakatemiaan hakevat opiskelijat ovat jo vahvasti yrittäjyyteen tähtääviä, muttei aina. Lue Oulusta lähtöisin olevan Joona Takkulan tarina kohti yrittäjyyttä ja nykyistä uraa yrittäjänä Puskamestarit-yrityksessä!
Niina Sunila tekee Lähihoitajasta sosionomiksi -polkuopintoja Keuruulla. Seutuopinnot tuovat opinnot lähelle ja tarjoavat oman pienryhmän tuen.
"Ajattelen, että olisi tyhmää jättää toteuttamatta hyviä ideoita ja miettiä sitten vanhana, että olisi pitänyt tehdä. Päiväni koostuu eri yritysten ja ideoiden eteenpäin viemisestä. Joka päivä pääsen toteuttamaan ja viemään eteenpäin omia unelmiani."
Globaali konsultointitalo Accenture etsii uusia lupauksia Jyväskylän opiskelija- ja yritysmaailmasta. Kansainvälisen uran rakentaminen onnistuu myös Keski-Suomesta käsin.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 10 Total number of pages: 16
- Seuraava sivu