Hakusi tuotti 376 tulosta
Tyhjennä
Kuntoutuksella voidaan vaikuttaa työ- ja toimintakykyyn. Kuntoutus kohdentuu kuitenkin usein liiaksi yksilöön. Työhön, työyhteisöön ja työpaikan toimintakulttuuriin on pyritty vaikuttamaan kuntoutuksen keinoin vain vähän.
Simo-hanke järjesti kesäkuun alussa Simo 2 -hankkeen suunnitteluun liittyvän työpajan, jonka tarkoituksena oli koota yhteen asiantuntijoita eri osa-alueilta suunnittelemaan Keski-Suomen simulaatioekosysteemin tulevaisuutta ja tulevaisuuden näkymiä.
Teemu Paappanen on työskennellyt hankinnan parissa jo 15 vuotta. Hankintaosaaja-koulutuksista Teemu haki uutta osaamista ja tukea omaan työhönsä. Samalla osaaminen täydentyi johtamisen opinnoilla, joista on hyötyä esihenkilöasemassa.
Kuntoutuksen ohjaaja -verkkolehden uusin numero on ilmestynyt. Lehden teemana on kuntoutuksen ohjaajien osaamiset ja ääneen pääsevät myös Kuntoutusinstituutin alumnit.
SimO-projektin toinen tutustumismatka kohdistui kahteen kohteeseen Tampereella. Matkan tavoitteena oli tutustua Pirkanmaalaisten simulaatiotiloihin ja sen ympärille rakennettuun testbed-toimintaan.
Jyväskylässä Huhtasuon päiväkodissa työhyvinvointisatsaukset ovat kantaneet hedelmää. Hyvät tulokset kannustavat jatkamaan hyväksi havaittuja käytäntöjä. Työhyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden tukeminen vaatii kuitenkin strategiatason hyvinvointijohtamista ja riittäviä resursseja.
SimO-projektin toukokuun ensimmäinen tutustumismatka kohdistui viiteen mielenkiintoiseen kohteeseen pääkaupunkiseudulla, Lahdessa sekä Lohjalla. Matkan tavoitteena oli tutustua simulaatiotiloihin ja niiden ympärillä olevaan ekosysteemitoimintaan.
Tällä hetkellä noin 2.4 miljardia ihmistä maailmanlaajuisesti hyötyisi kuntoutuksesta terveydellisten syiden takia. Digitaalinen vallankumous tarjoaa mahdollisuuden kehittää Itä-Afrikassa kuntoutupalveluiden saatavuutta..
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 22 Total number of pages: 38
- Seuraava sivu