uutinen 10.6.2022

Juha-Pekka Kulmalalle kliinisen biomekaniikan dosentuuri

Juha-Pekka Kulmala

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden tiedekunta on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikössä vanhempana tutkijana toimivalle Juha-Pekka Kulmalalle kliinisen biomekaniikan dosentin arvon.

- Tutkijan polkuni on ollut arvaamaton, pirstaleinen ja pätkittäinen. Dosentuuri ei tullut helpolla. Siksi se tuntuu erityisen hyvältä, Kulmala kommentoi.

Biomekaniikka käsitetään biologisten järjestelmien tutkimisena mekaniikan periaatteiden avulla. Kliinisessä biomekaniikassa keskitytään erityisesti patologisen kävelyn mekanismeihin ja kuntoutukseen sekä tuki- ja liikuntaelimistön kuormitusperäisiin ongelmiin ja niiden ennalta ehkäisyyn.

Viimeksi mainittuun teemaan liittyy Jamkin tuore ArmExo-projekti, joka selvittää yläraajan exoskeletonien vaikutuksia selän ja niska-hartiaseudun kuormittumiseen erilaisissa työtilanteissa

- Puettava teknologia ja robotiikka tuovat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia liikkeen avustamiseen, mutta tutkittua tietoa laitteiden todellisista vaikutuksista on olemassa vielä vähän. Tähän tarpeeseen pyrimme vastaamaan ArmExo-tutkimuksella. Teemme projektissa tiivistä yhteistyötä työelämäkumppanien kanssa, jotta laitteiden toimivuutta päästään testaamaan myös autenttisissa työolosuhteissa, Kulmala kertoo.

Tutustu ArmExo -hankkeeseen osoitteessa www.jamk.fi/armexo 

Lisätietoja

Juha-Pekka Kulmala

Vanhempi tutkija, Senior Researcher
HYVI T&K, Research and Development
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358504733301