
Alumnitarina
Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnot avasivat silmät omalle opettajuudelle. Opettajuudessa avainasia on, että opittavat asiat liitetään elävään elämään ja käytännön työhön.
Liisi Pohjola
Lue Liisin ajatuksia aikuisena oppimisestaAmmatillinen opettajankoulutus
Ammatillinen opettajankoulutus pätevöittää sinut oman alasi opettajaksi. Opettajan pedagogiset opinnot antavat myös työyhteisöissä hyödyllisiä kouluttajan taitoja.
Ammatillinen opettajankoulutus sisältää 60 opintopisteen (1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä) laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Koulutuksen jälkeen sinulla on pedagoginen kelpoisuus oman alasi opettamiseen.
Opiskelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa on monimuotoista. Ohjauspäiviä (lukuvuoden aikana yhteensä 14) pidetään sekä lähitoteutuksina että verkossa. Opinnot on organisoitu siten, että itsenäinen opiskelu ja yhdessä oppiminen (vertaisryhmätoiminta) monipuolisine oppimistehtävineen muodostavat mielekkään oppimisprosessin.
Opettajankoulutus on osaamisperustainen. Se tarkoittaa, että opinnoissa opiskelija nähdään aktiivisena toimijana, joka sitoutuu oman opiskelunsa suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Keskeistä on osaamisen hankkiminen ja osoittaminen, ei opintojen suorittaminen. Osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa rakennat henkilökohtaisen ja yksilöllisen opintopolkusi.
Opettaja on vuorovaikutuksen ja läsnäolon ammattilainen. Vaikka vankka tietoperusta ja hyvät digitaidot ovat työssä tärkeitä, korostuu siinä aito kohtaaminen ja sen osaaminen. Pedagogisesti taitava opettaja ohjaa oppimista sekä verkossa että lähitoteutuksessa ja ymmärtää molempien toteutusmuotojen erityispiirteitä. Siksi opiskelumuotonamme on moderniin pedagogiikkaan perustuvat verkko- ja vertaisryhmäopinnot. Hakiessasi valitset, mihin alueelliseen ryhmään haet.
Verkko- ja vertaisryhmäopinnot ovat monimuoto-opinnot, jotka sisältävät ohjauspäiviä sekä verkossa että lähitapaamisina, alueellisissa vertaisryhmissä. Kohtaaminen ohjauspäivillä kasvokkain muutamia kertoja opintojen aikana vahvistaa vuorovaikutus- ja ohjausosaamistasi ja rakentaa samalla tuiki tärkeää verkostoasi.
Järjestämme vertaisryhmien ohjauspäivät eri puolilla Suomea, jotta niihin osallistuminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Ensimmäisen vuoden aikana ohjauspäiviä on yhteensä noin 14, kahden päivän jaksoissa. Lähitapaamisia on kolme tai neljä kertaa. Ota opintoja suunnitellessasi huomioon, että ohjauspäivien lisäksi täytyy kalenterissa olla tilaa myös itsenäiselle sekä oppimispiireissä tapahtuvalle opiskelulle.
Ohjauspäiviin osallistuminen on välttämätöntä opintojen sujuvuuden ja etenemisen kannalta. Ensi lukuvuoden päivämäärät näet kunkin vertaisryhmän kohdalta. Opinnot alkavat kaikilla opiskelijoilla orientaatiopäivällä verkossa. Orientaatiopäivässä perehdytään opintojen sisältöön, opiskelukäytänteisiin ja digitaalisiin oppimisympäristöihin.
Opetusharjoittelun eli oppimisen ohjaamistaitoja edistävät opinnot toteutat omassa oppilaitoksessasi, jos olet jo opettajan työssä. Jos et työskentele opettajana tällä hetkellä, valitsemassasi oppilaitoksessa tai muussa ammatillisen oppimisen yhteisössä.
Verkko- ja vertaisryhmien opinnot alkavat yhteisellä orientaatiopäivällä verkossa 8.6.2023. Varsinaiset opinnot alkavat elokuussa 2023.
*) toteutuspaikat täsmentyvät sen mukaan, mistä suurin osa valituista opiskelijoista tulee
Verkko- ja vertaisryhmien opinnot alkavat yhteisellä orientaatioiltapäivällä verkossa 8.6.2023 klo 12 - 15. Lukuvuosi alkaa 16.8.2023 yhteisesti verkossa klo 17 - 19.
Lukuvuoden 2023 - 2024 ohjauspäivien päivämäärät näet kunkin ryhmän kohdalta. Ohjauspäiviin osallistuminen on välttämätöntä opintojen sujuvuuden ja etenemisen kannalta. Varaa opiskeluun koko päivä klo 8 - 16. Tarkemmat ohjauspäivien kellonajat ja lähiohjauspäivien paikkakunnat varmistuvat myöhemmin.
8.6.2023 klo 12 - 15 orientaatioiltapäivä, verkossa
16.8.2023 klo 17 - 19 lukuvuoden aloitus, verkossa
22. - 23.8.2023 1. ohjauspäivät
13.9.2023 2. ohjauspäivä (ns. ROPS-päivä)
24. - 25.10. 3. ohjauspäivät
29. - 30.11.2023 4. ohjauspäivät
23. - 24.1.2024 5. ohjauspäivät
12. - 13.3.2024 6. ohjauspäivät
21. - 22.5.2024 7. ohjauspäivät
8.6.2023 klo 12 - 15 orientaatioiltapäivä, verkossa
16.8.2023 klo 17 - 19 lukuvuoden aloitus, verkossa
29. - 30.8.2023 1. ohjauspäivät
14.9.2023 2. ohjauspäivä (ns. ROPS-päivä)
25. - 26.10. 3. ohjauspäivät
29. - 30.11.2023 4. ohjauspäivät
23. - 24.1.2024 5. ohjauspäivät
12. - 13.3.2024 6. ohjauspäivät
21. - 22.5.2024 7. ohjauspäivät
8.6.2023 klo 12 - 15 orientaatioiltapäivä, verkossa
16.8.2023 klo 17 - 19 lukuvuoden aloitus, verkossa
22. - 23.8.2023 1. ohjauspäivät
13.9.2023 2. ohjauspäivä (ns. ROPS-päivä)
25. - 26.10. 3. ohjauspäivät
29. - 30.11.2023 4. ohjauspäivät
23. - 24.1.2024 5. ohjauspäivät
12. - 13.3.2024 6. ohjauspäivät
21. - 22.5.2024 7. ohjauspäivät
8.6.2023 klo 12 - 15 orientaatioiltapäivä, verkossa
16.8.2023 klo 17 - 19 lukuvuoden aloitus, verkossa
22. - 23.8.2023 1. ohjauspäivät
13.9.2023 2. ohjauspäivä (ns. ROPS-päivä)
24. - 25.10. 3. ohjauspäivät
29. - 30.11.2023 4. ohjauspäivät
23. - 24.1.2024 5. ohjauspäivät
12. - 13.3.2024 6. ohjauspäivät
21. - 22.5.2024 7. ohjauspäivät
8.6.2023 klo 12 - 15 orientaatioiltapäivä, verkossa
16.8.2023 klo 17 - 19 lukuvuoden aloitus, verkossa
29. - 30.8.2023 1. ohjauspäivät
14.9.2023 2. ohjauspäivä (ns. ROPS-päivä)
25. - 26.10.2023 3. ohjauspäivät
22. - 23.11.2023 4. ohjauspäivät
16. - 17.1.2024 5. ohjauspäivät
13. - 14.3.2024 6. ohjauspäivät
15. - 16.5.2024 7. ohjauspäivät
8.6.2023 klo 12 - 15 orientaatioiltapäivä, verkossa
16.8.2023 klo 17 - 19 lukuvuoden aloitus, verkossa
29. - 30.8.2023 1. ohjauspäivät
14.9.2023 2. ohjauspäivä (ns. ROPS-päivä)
25. - 26.10. 3. ohjauspäivät
29. - 30.11.2023 4. ohjauspäivät
23. - 24.1.2024 5. ohjauspäivät
12. - 13.3.2024 6. ohjauspäivät
21. - 22.5.2024 7. ohjauspäivät
Voit suorittaa ammatilliset opettajanopinnot myös englanniksi kansainvälisessä ryhmässä. Ryhmä on ensisijaisesti tarkoitettu heille, joiden äidinkieli ei ole suomi, mutta on avoin myös kansainvälisyydestä kiinnostuneille suomenkielisille. Ryhmään otetaan 24 opiskelijaa hakupisteiden mukaisessa järjestyksessä.
Opinnot ovat osa-aikaisia tai kokopäiväisiä ja edellyttävät hyvää suullista ja kirjallista englanninkielen taitoa. Sinulta voidaan pyytää todistusta tai haastattelua kielitaidon toteamiseksi. Myös kansainvälisessä ryhmässä opinnot kestävät yleensä 1 - 1,5 vuotta (opinto-oikeus 3 vuotta), omista lähtökohdistasi ja henkilökohtaisesta opiskelusuunnistelmastasi riippuen.
Opintoihin sisältyy oppimispiirityöskentelyä, hybridi-opiskelua, itsenäistä opiskelua sekä harjoittelu. Opinnot alkavat orientaatiojaksolla verkossa kesäkuun alussa. Seuraavat tapaamiset ovat hybridijaksoja, joihin voi osallistua Jyväskylässä tai verkossa.
Orientaatiopäivä verkossa 2.6.2023. Tutustu tarkemmin opintojen omalla sivulla (englanniksi)
Opintojesi sujumista varten suosittelemme, että käytettävissäsi ovat vakaa ja nopea internet-yhteys, ajantasainen tietokone, web-kamera (vaikka läppärin), kuulokemikrofoni ja verkko-osallistumisen mahdollistava rauhallinen tila.
Alumnitarina
Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnot avasivat silmät omalle opettajuudelle. Opettajuudessa avainasia on, että opittavat asiat liitetään elävään elämään ja käytännön työhön.
Liisi Pohjola
Lue Liisin ajatuksia aikuisena oppimisestaOpiskelijatarina
Ammatillisen opettajan työssä on tärkeää se, että opettaja hallitsee opettamansa asian. Mutta mun mielestä yhtä tärkeää on se, että on kiinnostunut ihmisistä, opiskelijoista. Täytyy olla pedagogista silmää ja pedagogista ymmärrystä.
Anna-Maija Koskenlahti, ammatillinen opettajankoulutus
Katso Anna-Maijan tarinaOpiskelijatarina
Kyllä tämä on ollut toivottu muutos, haave opettajan ammatista on ollut pitkään jo. Siinä mielessä mulla on erikoinen tilanne, että en oo päiväkään opettanut livenä, vaan verkossa. Ja se oli mulle alun perin kehittymishaaste.
Johanna Koivunen, ammatillinen opettajankoulutus
Katso Johannan tarinaAmmatillinen erityisopettajankoulutus
Hakuaika: 3.1.2024 - 18.1.2024
Koulutustyyppi:
Koulutus alkaa: 1.8.2024
Opinto-ohjaajankoulutus
Hakuaika: 3.1.2024 - 18.1.2024
Koulutustyyppi:
Koulutus alkaa: 1.8.2024
Opiskelijapalvelut | opiskelijapalvelut.aokk(at)jamk.fi
Innova 1, Piippukatu 11
40100 Jyväskylä
1.8.2023 alkaen:
Rajakatu 35 E
40200 Jyväskylä