Hakusi tuotti 1326 tulosta
Tyhjennä
Kuntoutusinsituutin pitkäaikainen johtaja Mirja Immonen on jäämässä eläkkeelle. Artikkelissa Immonen kertoo kuntoutuksen merkityksestä yhteiskunnalle ja sen tutkimuksen ja opetuksen muutoksista.
Likesin tulosalueen päällikkö Eino Havas jää toimivapaalle lokakuussa 2023. Hyvinvointiyksikön TKI-päällikkö Kare Norvapalo toimii Likesin tulosalueen päällikkönä 1.10.23-31.5.24.
Hakijamäärät syksyn hakuun ovat merkittävässä kasvussa. Erityisesti logistiikan sekä tradenomin tutkinto-ohjelmat kiinnostivat hakijoita. Vetovoimaltaan logistiikka oli valtakunnallisesti suosituin insinööritutkinto-ohjelmista. Myös ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot kiinnostivat hakijoita edellisvuotta enemmän.
Työn tuunaaminen, työn merkityksellisyys ja muotoiluajattelu työhyvinvoinnin kehittämisessä -julkaisu on julkaistu. Julkaisu on laadittu Jyväskylän ammattikorkeakoulun vuosina 2021–2023 toteuttamassa Tarinoilla muutosta palliatiivisen hoidon työhyvinvointiin-projektissa (TarMu).
Lauantaina 9.9.2023 järjestettyyn Biotalouskampuspäivään osallistui yli 2000 kävijää. Avointen ovien päivänä yleisöllä oli mahdollisuus tutustua niin kampuksen omaan toimintaan kuin yhteistyökumppaneiden tarjontaan.
Myös korkeakouluopiskeluihin on tarjolla yksilöllistä tukea. Sen tarpeen on havaittu myös kasvaneen viime vuosina. Jamkin asiantuntijat ja JAMKOn hankekoordinaattori keskustelevat tässä podcastissa, millaista tukea ammattikorkeakoulu voi tarjota ja kuinka sitä voi saada.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on mukana kisassa, jossa etsitään vuoden vastuullisinta digitekoa. Kilpailun voittajat valitaan yleisöäänestyksellä, joka on käynnissä 30.9.2023 saakka.
"Koin, että haluan edetä nimenomaan matkailu- ja lentoalalla. Valitsin nämä opinnot, koska sain niistä tietotaitoa – ja kyllähän se CV:ssäkin näyttää hyvältä, että on valmistunut matkailupuolelta."
”Tein liiketalouden tutkintoni Jamkissa 2013-2017 ja palasin opiskelemaan tietojenkäsittelyä 2020. Päätin palata kouluun, koska korona rajoituksineen antoi minulle loistavan mahdollisuuden istua alas ja miettiä uravalintojani uudelleen, jolloin kiinnostuin IT-alasta.”
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 43 Total number of pages: 133
- Seuraava sivu