Hakusi tuotti 510 tulosta
Tyhjennä haku
Vape-hankkeen julkaisema piirrosvideo kiteyttää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman työhyvinvointihankkeen keinoja ja tuloksia valtakunnallisesti jatkokehiteltäväksi erilaisiin työyhteisöihin.
Jamkin Koulutuksen kehittämisen katsaus summaa kehittämistyömme kestävyyden ja vastuullisuuden saralla ja antaa näytteitä osaamisestamme. Julkaisu on suunnattu korkeakoulujen opettajille ja koulutuksen kehittämisen parissa työskenteleville.
Korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun hakuaika suomenkielisiin koulutuksiin alkaa keskiviikkona 15.3.2023. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla yhteensä 1070 aloituspaikkaa seitsemällä eri alalla.
Paula ja Mirje osallistuivat digiope-erikoistumiskoulutukseen. Paulalle tärkeää oli vahvistaa osaamistaan digitaalisista ympäristöistä, ja Mirje kaipasi lisää pedagogista osaamista digin ympärille. Koulutuksen aikana he selkeyttivät Sataedun digipedagogisen tuen mallin.
”Vaikka olenkin päässyt etenemään urallani hyvin, on korkeakoulututkinto kuitenkin jäänyt uupumaan. Jos haluan tähdätä urallani nykyisestä positiostani vielä eteenpäin, ei pelkkä työkokemus välttämättä enää riitä."
Haku Jamkin ammatillisen opettajan-, erityisopettajan- ja opinto-ohjaajankoulutukseen etenee. Hakemuksia koulutuksiin tuli yhteensä 1 245. Parhaillaan hakemuksia tarkastetaan, ja valinnat julkaistaan maaliskuun lopulla.
Digiopettajiksi Jamkista valmistuneet Paula ja Lauri työskentelevät Esedulla. Mitä erikoistumiskoulutus antoi heille? Videolla he kertovat ajatuksistaan digitaalisuuden hyödyntämisestä ja kehittämisestä pedagogisessa työssä ja oppilaitoksessa.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 48 Total number of pages: 51
- Seuraava sivu