Hakusi tuotti 176 tulosta
Tyhjennä
Suomen Akatemia on myöntänyt rahoituksen Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun MoDiSchool-tutkimukselle.
8.5.2025 järjestetyssä YITHackathonissa etsittiin kansainvälisesti uusia, ekologisempia vaihtoehtoja liukkaudentorjuntaan perinteisen tiesuolan korvaajaksi. Hackathonin voitti Kemion oy tiesuolaan lisättävällä ympäristöystävällisellä raaka-aineella.
Jo 15. kertaa järjestetty Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaari kokosi yhteen lähes 200 koulutusalan ammattilaista Jamkiin ja striimin äärelle viime viikon perjantaina 9.5.2025. Tämän kevään teemana oli “Digitaalisuudesta tukea yhteisölliseen pedagogiikkaan” ja tapahtumapaikkana toimi Jamkin Lutakon kampus.
Musiikkikampuksella Pitkäkadulla Jyväskylässä toteutettiin Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja viranomaisten yhteinen valmiusharjoitus torstaina 15. toukokuuta klo 9–13.
Suomen hallitusohjelmaan on asetettu tavoitteeksi kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan eri toimijoilta yhteistä sitoutumista ja taloudellista panostusta, jotta toimintatapoja voidaan uudistaa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) on tehnyt strategiset kumppanuussopimukset kuuden toimialansa keskeisen organisaation kanssa Keski-Suomessa.
Miten pienet lapset liikkuvat Suomessa? Teimme videoille koosteet Piilo-tutkimuksen 2023 tuloksista.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on sitoutunut edistämään reilua ja oikeudenmukaista maailmankauppaa omalla toiminnallaan. Reilun kaupan korkeakoulun arvonimen on myöntänyt Reilu kauppa ry.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 11 Total number of pages: 18
- Seuraava sivu