Hakusi tuotti 940 tulosta
Tyhjennä
Yli 120 valtionhallinnon henkilöä kehitti teknisiä taitoja ja yhteistoimintaa kansallisessa kyberharjoituksessa (KYHA), jonka anti on arvosteltu poikkeuksellisen hyväksi. Vuoden 2025 toinen KYHA järjestettiin 12.–16.5.2025.
8.5.2025 järjestetyssä YITHackathonissa etsittiin kansainvälisesti uusia, ekologisempia vaihtoehtoja liukkaudentorjuntaan perinteisen tiesuolan korvaajaksi. Hackathonin voitti Kemion oy tiesuolaan lisättävällä ympäristöystävällisellä raaka-aineella.
Jo 15. kertaa järjestetty Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaari kokosi yhteen lähes 200 koulutusalan ammattilaista Jamkiin ja striimin äärelle viime viikon perjantaina 9.5.2025. Tämän kevään teemana oli “Digitaalisuudesta tukea yhteisölliseen pedagogiikkaan” ja tapahtumapaikkana toimi Jamkin Lutakon kampus.
Musiikkikampuksella Pitkäkadulla Jyväskylässä toteutettiin Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja viranomaisten yhteinen valmiusharjoitus torstaina 15. toukokuuta klo 9–13.
Suomen hallitusohjelmaan on asetettu tavoitteeksi kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan eri toimijoilta yhteistä sitoutumista ja taloudellista panostusta, jotta toimintatapoja voidaan uudistaa.
Tiivis yhteistyö luo ymmärrystä puolin ja toisin sekä tuo myös meitä korkeakouluna lähemmäksi työelämän arkea.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) on tehnyt strategiset kumppanuussopimukset kuuden toimialansa keskeisen organisaation kanssa Keski-Suomessa.
Miten pienet lapset liikkuvat Suomessa? Teimme videoille koosteet Piilo-tutkimuksen 2023 tuloksista.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on sitoutunut edistämään reilua ja oikeudenmukaista maailmankauppaa omalla toiminnallaan. Reilun kaupan korkeakoulun arvonimen on myöntänyt Reilu kauppa ry.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 13 Total number of pages: 94
- Seuraava sivu