uutinen 15.1.2026

Likesin tutkijoille apurahoja väitöskirjatyöhön ja tutkimukseen urheiluväkivallasta

Likesin tutkijat Sari Lappalainen ja Samuli Oja ovat saaneet merkittävät apurahat Juho Vainion Säätiöltä ja Koneen Säätiöltä. 

Kuvassa ovat apurahoja saaneet tutkijat Sari Lappalainen ja Samuli Oja.

YTM, TtM, KTM Sari Lappalainen on saanut Juho Vainion Säätiöltä apurahan vuodelle 2026 väitöskirjansa Arvojen ja asenteiden liikuntapolitiikka muuttuvassa julkisessa hallinnossa loppuunsaattamiseksi.

Väitöstyö lisää ymmärrystä kuntien ja hyvinvointialueiden liikunnan edistämisen käytänteistä sekä erilaisista arvoista ja tavoitteista. Väitöskirja valmistuu Vaasan yliopiston hallintotieteiden tohtoriohjelmaan. Samalla se on osa Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston Liikuntapolitiikan systeemisen muutoksen tutkimus -tutkimushanketta.

”Kiitos Juho Vainion Säätiölle apurahan myöntämisestä ja mahdollisuudesta keskittyä täysin väitöstyön kirjoittamiseen”, sanoo Sari Lappalainen.

Urheilun rooli väkivaltaisissa alakulttuureissa

LitM Samuli Oja on mukana työryhmässä, joka on saanut Koneen Säätiöltä apurahan nelivuotiseen tutkimushankkeeseen urheiluun liittyvästä väkivallasta ja urheilun roolista väkivaltaisissa alakulttuureissa. 

Samuli Oja on yksi työryhmän kuukausiapurahaa saavista tutkijoista. Hän on erikoistunut liikunnan ja urheilun kansalaistoimintaan ja eettisyyteen liittyviin tutkimus-, selvitys- ja arviointitehtäviin.

Tutkimushanke Metsätappeluita ja kamppailukerhoja – Urheilu nuorten miesten väkivaltaisten alakulttuurien välineenä selvittää etnografian ja haastattelujen avulla, miten urheilun estetiikka, maskuliinisuus ja ryhmätoiminta sitouttavat nuoria väkivaltaisiin verkostoihin. Hanke tuottaa uutta tietoa urheiluväkivallan käsitteestä ja etsii keinoja ehkäistä ääriliikkeiden vaikutusta järjestäytyneen urheilun kautta. 

”Koneen Säätiön apuraha antaa mahdollisuuden paneutua tämän tärkeän ilmiön tutkimiseen, ja se on todella hieno asia. Kuten uutisista on voinut huomata, tutkimuksen aihe on mitä ajankohtaisin”, sanoo Samuli Oja.

Apurahoilla iso merkitys tutkijan uran kehittymisessä

Kilpailu kaikesta tutkimusrahoituksesta on tällä hetkellä tiukkaa, joten Liikunnan strateginen tieto ja tutkimus -tiimin johtava tutkija Kati Lehtonen iloitsee Sarille ja Samulille myönnetyistä apurahoista. 

”Apurahoilla on merkittävä rooli monestakin syystä. Ne tukevat tutkijoiden urakehitystä ja nopeuttavat esimerkiksi väitöskirjan valmistumista. Lisäksi apurahat mahdollistavat verkottumisen uusiin tutkimusryhmiin, joka on tärkeää esimerkiksi monitieteisemmän tutkimusotteen näkökulmasta”, toteaa Kati Lehtonen.

Lisätietoja:

tutkija Sari Lappalainen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes
puh. 050 340 7433, etunimi.sukunimi@jamk.fi

tutkija Samuli Oja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes
puh. 044 491 6299, etunimi.sukunimi@jamk.fi

johtava tutkija Kati Lehtonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes
puh. 0400 932 737, etunimi.sukunimi@jamk.fi