Aiheeseen liittyvää
Merkittävä EU-tutkimushanke yhdistää tekoälyn terveyden edistämiseen
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes on mukana Euroopan unionin Horisontti Eurooppa -ohjelman SmartCHANGE-tutkimushankkeessa, jossa hyödynnetään tekoälyä pitkäaikaisen terveystiedon seurannassa.
Kehittämisavustuksilla vakiinnutetaan liikunnallista elämäntapaa eri ikäryhmissä - seuranta- ja arviointiraportti paikallisista kehittämisavustuksista 2024 on julkaistu
Liikunnallisen elämäntavan paikallisilla kehittämisavustuksilla lisätään väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koko elämänkaaren ajan, erityisesti vähän liikkuvien ryhmissä. Vuonna 2024 yleisimpiä kehittämishankkeiden vaikutuksia olivat liikkumisen lisääntyminen, yhteistyön kehittyminen ja yhdenvertaisuuden edistyminen.
Kansainvälinen NordYrk-konferenssi Jamkissa 10.-12.6.2026
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto järjestävät yhteistyössä kansainvälisen NordYrk-konferenssin kesäkuussa 2026. Konferenssin keskiössä ovat iImmersiiviset ja työelämälähtöiset lähestymistavat käytännön oppimisen kehittämiseksi.