Tutkimus ja kehitys
Jamkissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) toteutetaan sekä osaamisen uudistamiseksi että työ- ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseksi. Tervetuloa tutustumaan Jamkin monialaiseen ja vaikuttavaan TKI-toimintaan.

Jamkin kasvava TKI-toiminta
TKI-toiminnan tarkoituksena on luoda uutta, josta mahdollisimman moni pääsee hyötymään niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jamkilla on merkittävä rooli TKI-toiminnan toteuttajana sekä alueellisesti että suhteessa muihin korkeakouluihin. Alta pääsee tutustumaan Jamkin TKI-toiminnan tunnuslukuihin vuoden 2024 osalta (Tilastokeskus).
21,4 M€
240
500
700
2.
555
Ajankohtaista TKI-toiminnassa

Uutinen
Ruoka-alan toimijat yhdistävästä datanvälityspalvelusta reiluja eväitä uuteen liiketoimintaan?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavon innovaatiokilpailun tavoitteena on löytää yhteistyökumppaneita kehittämään uusia liiketoimintamalleja DataSpace Europe Oy:n kehittämän datanvälityspalvelun tarjoaman datan hyödyntämiseksi.

Uutinen
Jyväskylä vetovastuuseen Suomen kyberturvallisuuden koulutuksen kehittämisessä
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen.

Uutinen
Logistiikka-alan kansainvälinen projekti julkaisee käsikirjan ammatillisen koulutuksen opettajille
Sustain4VET -projektin valmistelema käsikirja ammatillisen koulutuksen opettajille valmistuu vuoden 2023 alussa. Käsikirja auttaa logistiikka-alan opettajia suunnittelemaan ja toteuttamaan pedagogisesti mielekkäitä oppimisprosesseja.
Sivunumerointi
Jamkin vahvuusalat
Strategiassaan Jamk on valinnut vahvuusalat, jotka perustuvat toimintaympäristön tarpeisiin ja kokoavat osaamisen kilpailukykyisiksi osaamiskeskittymiksi. Vahvuusalat ovat monialaisia yhdistäen useita Jamkin osaamisalueita. Jokaisella vahvuusalalla on merkittävä koulutustehtävä, fokusoitu TKI-toiminta ja ammattimainen palveluliiketoiminta.

Kyberturvallisuus

Liikkuminen ja hyvinvointi

Monialainen kuntoutus
Uusimmat Jamk Arena -artikkelit
Jamk Arena on Jyväskylän ammattikorkeakoulun verkkolehti, jossa asiantuntijamme kirjoittavat alansa tutkimuksesta ja kehittämisestä sekä ajankohtaisista ja vaikuttavista ilmiöistä.

Tuoreimmat Jamkin julkaisusarjan julkaisut
Kysy lisää

Mika Karjalainen

Petri Moilanen

Juha Hautanen

Piia Honkanen

Mirva Leppälä
