alumnitarina

Rakkautta strategiaan ensi silmäyksellä – tradenomi (YAMK) Petri Toikkanen on arvostettu strategiakonsultti

Kirjoittaja
Pertti Pernu
Photographer
Petri Toikkanen

Alumni Petri Toikkanen, tradenomi (ylempi AMK), tunnetaan pitkäaikaisena järjestötoiminnan konkarina ja strategisen ajattelun puolestapuhujana. Jamkissa hän oli näkyvä opiskelija-aktiivi ja toimi muun muassa JAMKOn varapuheenjohtajana. Nyt Toikkanen työskentelee yrittäjänä ja strategiakonsulttina, ja on ollut mukana rakentamassa strategioita jo kymmenille organisaatioille.

Petri Toikkanen katsoo suoraan kameraan. Hänen takanaan näkyy hämärretysti ihmsiä tekemässä ryhmätöitä.

Opintopolku Jamkissa

Aloitin liiketalouden opinnot syksyllä 2003 ja valmistuin tradenomiksi joulukuussa 2006. Opinnoistani painottuivat erityisesti johtaminen ja laskentatoimi.

Johtaminen vei nopeasti mukanaan: kävin kaikki mahdolliset johtamisen kurssit ja tutustuin niissä ensimmäistä kertaa myös strategiseen johtamiseen. Voisi sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Yrittäjä ja strategiakonsultti

Olen toiminut yrittäjänä jo pitkään ja perustin ensimmäisen yritykseni vuonna 2008. Silloinen liikeidea, järjestöille suunnattu verkkopalvelu, vaihtui pian järjestöjen koulutukseen ja konsultointiin. Sillä urapolulla kuljen edelleen.

Vuosien varrella olen ehtinyt olla mukana monenlaisissa projekteissa: pyörittänyt kielipalveluyritystä, ollut perustamassa pienpanimoa, myynyt taloushallinnon palveluita, johtanut pientä IT-yritystä ja perustanut parikin konsultointifirmaa. Ylemmän AMK -tutkinnon suoritin TAMKissa vuonna 2015. Haaveilen edelleen väitöskirjasta. Sopivaa hetkeä ei ole vielä löytynyt, mutta tiedän, että sen aika tulee.

Nykyisin työskentelen strategiakonsulttina. Olen ollut mukana rakentamassa noin kuuttakymmentä laajaa strategiaprosessia. Autan erityisesti järjestöjä ja säätiöitä strategian rakentamisessa sekä sen käytännön toteuttamisessa. Konsultoinnin lisäksi koulutan ja luennoin strategiasta sekä järjestökentän tulevaisuuden näkymistä.

Olen aktiivinen myös Suomen Strategisen Johtamisen Seurassa, jossa tämä vuosi on jo kuudes hallituksessa. Seurassa edistämme strategisen johtamisen osaamista ja strategian merkityksen ymmärtämistä organisaatioissa.

Opiskelun arkea ja järjestötoimintaa

Opiskeluaikani oli hyvin järjestöaktiivista. Rajakadulla ensimmäiset vuodet kuluivat JKA:ssa (Jyväskylän kaupallisten alojen opiskelijayhdistys, nykyinen Konkurssi). Ne olivat mielenkiintoisia vuosia – yhdistyksellä oli paljon vanhaa toimintaa ja pientä bisnestä, jota yhdessä selvitimme ja kehitimme.

Vuonna 2006 toimin JAMKOn varapuheenjohtajana ja pääsin ensimmäistä kertaa laatimaan strategiaa. Opinnäytetyö syntyi siinä sivussa: kehitin yleispätevän mallin, jonka avulla mikä tahansa opiskelijakunta voi rakentaa strategiansa kevyesti ja käytännöllisesti. Malli poiki heti perään strategiatyön ohjauskeikkoja, ja sillä tiellä olen yhä.

Parasta opinnoissa oli korkeakouluyhteisö

Opiskeluaika oli ennen kaikkea hauskaa ja täynnä tekemistä. Hyvät opiskelukaverit ja aktiivinen yhteisö tekivät siitä erityistä.

Opettajat olivat erinomaisia, ja muistan monet heistä edelleen lämmöllä. Opiskelijajärjestöissä pääsi tekemään yhteistyötä myös muun henkilöstön eli hallinnon, päälliköiden, rehtoreiden, vahtimestareiden, IT-tuen, opintotoimiston ja viestinnän kanssa. Sain paljon laajemman kuvan Jamkin toiminnasta kuin pelkkänä opiskelijana olisin saanut.

Kannustan kaikkia lähtemään mukaan opiskelijajärjestöihin. Niissä saa kokemuksia, joita muualla ei välttämättä nuorena vielä pääse hankkimaan: strategiatyötä, liiketoimintaa, tapahtumia, viestintää, markkinointia, johtamista ja hallintoa. Ja mikä tärkeintä: niissä on hyvä fiilis ja syntyy ystävyyksiä, jotka kestävät.

Mitä työelämä vaatii ja mitä opinnoissa pitäisi korostaa

Tekoäly muuttaa nopeasti monia liiketalouden osa-alueita. Taloushallinto ja markkinointi ovat hyvä esimerkki: tulevina vuosina kone pystyy tekemään suuren osan työstä, joka ennen vaati ihmisen panosta. 

Tämä kasvattaa ajattelu- ja ihmistaitojen merkitystä. Ihmistaidoissa korostuvat tiimityö, vuorovaikutus, erilaisten ihmisten ymmärtäminen sekä toiminta erilaisten kulttuuri- ja kielitaustojen kanssa. Ajattelutaidoissa tarvitaan laaja-alaista ajattelua. 

Terveisiä liiketalouden opinnoista kiinnostuneille

Liiketalouden opinnot tarjoavat erinomaisen perustan lukemattomiin tehtäviin. Teorian ja käytännön suhde on toimiva, ja opintojen laaja-alaisuus on suuri vahvuus. Organisaatioissa tarvitaan osaamista strategiasta, johtamisesta, taloudesta, markkinoinnista ja yrittäjyydestä. Tradenomiopinnot tarjoavat näihin hyvän lähtökohdan.

Erikoistuminen on hyödyllistä, mutta tulevaisuuden työelämä vaatii myös monialaisuutta. Pelkkä yhden osa-alueen syvä osaaminen ei aina riitä, vaan tarvitaan ymmärrystä organisaation kokonaisuudesta: taloudesta viestintään, johtamisesta strategiaan ja ihmisten kohtaamiseen.

Erityisesti kannustan opiskelemaan strategista johtamista. Se tuo ajattelutaitoja, joista on todellista hyötyä. Tulevaisuuden organisaatioissa tarvitaan kykyä ymmärtää toimintamalleja, ekosysteemejä, arvoketjuja ja muuttuvaa toimintaympäristöä. Strategisen ajattelun osaajat pärjäävät – sen uskallan väittää.

Laaja-alainen opiskelu kannattaa muutenkin. Liiketalouden rinnalle kannattaa välillä kurkistaa historiaan, politiikkaan, filosofiaan, yhteiskunnallisiin keskusteluihin tai kulttuurin ja taiteen maailmaan. Luovuus ja ajattelun taidot ovat tulevaisuuden työmarkkinoiden tärkeää pääomaa.