opiskelijatarina

Kestävä ja vastuullinen palveluliiketoiminta sai Saran valitsemaan Jamkin

Sara on kolmannen vuoden restonomiopiskelija palveluliiketoiminnan päivätoteutuksessa. Sara erikoistuu kestävään gastronomiaan ja juuri kestävyys ja vastuullisuus olivat Saralle keskeisiä, kun hän valitsi opiskelupaikkaansa.

-

25-vuotias Sara ei hypännyt takaisin koulun penkille heti ylioppilaaksi valmistuttuaan, vaan piti pari välivuotta työelämän parissa: ”Olin töissä kaupassa ja kahvilassa pari vuotta, ennen kuin hain opiskelemaan, koska halusin kerryttää työkokemusta sekä samalla vähän testata, että olisiko palveluliiketoiminta sellainen asia, joka minua oikeasti kiinnostaa. Töiden aikana mielenkiinto asiakaspalvelua kohtaan kuitenkin vaan kasvoi”, Sara muistelee.

Kestävä gastronomia vaikutti kiinnostavalta mahdollisuudelta

Etsin pitkään ohjelmaa, jossa voi opiskella kestävyyttä ja vastuullisuutta. Lisäksi olin erityisesti kiinnostunut ruokapuolesta, eli gastronomiasta”. Jamkin palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelmassa edistetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja sen mukaisia toimintamalleja, joka sai Saran vakuuttumaan siitä hänelle oikeana valintana. ”Palveluliiketoiminta on kiinnostanut aina, mutta kyllä se kestävyys ja vastuullisuus olivat ne, miksi päädyin tänne puolelle”, Sara selventää.

Jyväskylästä kotoisin oleva Sara oli tutustunut eri koulutusvaihtoehtoihin ympäri Suomea, vaikka Jyväskylä opiskelupaikkana kiinnostikin ensisijaisesti: ”Jyväskylä on kuitenkin kivan kokoinen kaupunki ja hyvä opiskelijakaupunki, niin halusin mielelläni löytää sen oikean vaihtoehdon juuri Jyväskylästä.” Ja täältähän se paikka onneksi löytyi!

Jamk on tukenut opinnoissa menestymisessä

Kysyttäessä Saralta, mikä opinnoissa on yllättänyt eniten, hän naurahtaa tokaisten: ”Niissä pärjääminen!” Syynä ei kuitenkaan ole se, että Sara ajatteli restonomiopintojen olevan erityisen haastavia, vaan taustalla on henkilökohtaisempi syy.

Sairastuin vuonna 2012 aivokalvontulehdukseen ja sen jälkeen minulla on ollut vaikeuksia. Neurologi itse sanoi, että minun kannattaa korkeakouluopintojen sijaan miettiä muita urasuunnitelmia.” Sara ei kuitenkaan antanut diagnoosin lannistaa, vaan jatkoi kovaa työtä haaveittensa toteuttamiseksi. Se palkittiin opiskelupaikalla sekä menestymisellä opinnoissa. Sara kiittelee myös Jamkilta saamaansa tukea aiheessa: ”Olen saanut Jamkilta tosi paljon tukea opinnoissa ja siinä, että ne ovat menneet sujuvasti.

Liiketalouden kurssit auttoivat Saraa löytämään sisäisen johtajansa

Opinnot Jamkissa ovat päässeet yllättämään Saran myös sillä, mitä ne ovat tuoneet hänessä esiin. ”Olenkin ehkä johtajaluonteinen! Johtamisen opintojen kautta olen löytynyt sellaista johtajatyyppiä itsestäni”, Sara tunnustaa naurahtaen.

Liiketalouden kurssit nousivat opinnoissa pian Saran suosikeiksi kestävän gastronomian (eli tuttavallisemmin KEGAn) opintojen ohella. ”Responsible Business Concepts -kurssi oli tosi kiinnostava, koska siellä keskustellaan vastuullisista yrityskonsepteista. Johtamisen ja operatiivisen johtamisen kurssit taas ovat olleet tosi opettavaisia ja työelämästä saatuja kokemuksia johtajista on ollut hyvä vertailla näihin kursseilla esiteltyihin esimerkkeihin. Sitten nuo englanninkieliset kestävän gastronomian kurssit kuten Food and Environment ovat olleet ihan suosikkeja”, Sara kertoo.

Englanninkieliset kurssit ovat Sarasta erityisen kiinnostavia, koska vaikka hän puhuu englantia kotonaan, auttavat opinnot häntä laajentamaan hänen ammattisanastoaan. Kansainväliset työmahdollisuudet kiinnostavat Saraa, joten työsanaston hallitseminen on luonnollisesti eduksi. ”Opinnoissa tulee hyvin sitä työsanastoa siihen tekemiseen myös englanniksi sen arkisanaston rinnalle!”

Opinnot ovat herättäneet täysin uudenlaisen mielenkiinnon yrittäjyyttä kohtaan

Sara ei ole vielä varma, mitä hän haluaa tehdä valmistumisen jälkeen, mutta opintojen jatkaminen on käynyt hänellä mielessä: ”Olen miettinyt maisterin tutkintoa kestävään kehitykseen tai vastuullisuuteen liittyen. Todennäköisesti siihen tulee mukaan se liiketoiminnan tai palveluliiketoiminnan aspekti”, Sara avaa alustavia suunnitelmiaan.

Viime vuoden aikana myös yrittäjyys on kuitenkin alkanut kiinnostaa Saraa, vaikka hän ei ole vielä asiaa sen pidemmälle miettinyt. ”Yrittäjyydestä on koulussa puhuttu niin paljon, että se on alkanut kiinnostamaan. Jotain yrittäjyyttä esimerkiksi vastuulliseen palveluliiketoimintaan tai jotain siihen liittyen olisi kiinnostava tehdä.

Jäämme innolla odottamaan mitä Saran tulevaisuus tuo tullessaan – ehkäpä pääsemme jo muutaman vuoden päästä kirjoittamaan hänestä ja hänen uudesta yrityksestään artikkelin?

Entä mitä terveisiä Saralla on restonomiopinnoista kiinnostuneille?

”Jos mietit, että uskallatko hakea, niin kannattaa vaan hakea rohkeasti mukaan! Ala on todella mielenkiintoinen, eikä kaikkea tarvitse heti osata, sen oppii kyllä täällä!”