alumnitarina

Kestävä energia -opinnoista virtaa ja kestävyysosaamista

Kasvokuva

Muuramen kunnalla teknisen toimen toimialajohtajana työskentelevä Susanna Paananen suoritti Kestävä energia (YAMK) -tutkinnon työn ohella valmistuen vuonna 2022. Susannan aiempi tutkinto on maanmittausinsinööri vuodelta 2003.

”Opiskelu oli kauttaaltaan älyttömän kiinnostavaa! Olen opiskellut aiemminkin aikuisena, mutten näin laajaa kokonaisuutta. Kun työkokemustakin on kertynyt, niin tästä sai todella paljon irti”, Susanna kertoo. ”Opintojaksot ja opetus oli laadukkaasti toteutettu.”

Erityisen hyödyllisenä oman työn kannalta Susanna pitää kestävyyteen liittyviä teemoja sekä keskusteluja oman opintoryhmän kanssa, esimerkiksi juuri kestävyysaiheista. ”Oli hedelmällistä, että koulutuksessa oli eri alojen ihmisiä, erilaisista työpaikoista. Näin sain paljon monella tasolla hyödynnettävää yleistietoa.”

Kestävä energia -tutkinto-ohjelma suoritetaan monimuotototeutuksena. ”Vaikka muita opiskelijoita tapasi suhteellisen harvoin, meistä tuli silti ryhmä ja olemme verkostoituneet esimerkiksi LinkedInissä.”

Työn, opiskelun ja perheen yhteensovittamiseen on monia hyviä käytäntöjä. ”Miehen kanssa sovittiin, että tehdään YAMK-tutkintomme vuorotellen. Hän suoritti kaksi vuotta aiemmin YAMKin ja minä hoidin viikonloput lapset ja kodin, ja sitten minä opiskeluvuorollani tein niin, että pidin lauantain vapaapäivänä - ellei ollut koulua - ja sunnuntait sitten opiskelin. Joka viikko oli siis yksi vapaapäivä. Mutta on se kova rutistus!”

”YAMKissa mahtavaa on se, että voi suuntautua muuhun kuin aiempaan tutkintoon. Koska olen työssäni suuntautunut alueiden käyttöön ja strategiseen suunnitteluun, niin sain hakea siihen tukea ja lisäopintoja”, Susanna kuvailee.

Susannan urapolulle on mahtunut maanmittausinsinöörin tehtäviä pohjakarttojen ja asemakaavojen laatimisineen, sekä maankäytön suunnitelmia. ”Maankäytön suunnittelu alkoi kiinnostaa enemmänkin. Olen ollut konsultti- ja kuntapuolella, ja nyt on tulossa urahyppy takaisin konsultiksi, sillä aloitan 1.11.2024 projekti- ja asiakkuusjohtajana FCG:llä, alueiden käytön suunnittelussa. YAMK tukee hyvin myös tulevaa tehtävää. Uudelta tehtävältä odotankin, että pääsen kehittämään asiakkaiden prosesseja ja toimintaa, ja auttamaan uusiutuvan energian hankkeissa.”

”Työn ohessa opiskelusta saa virtaa työelämään. Jos energia-asiat yhtään koskee omaa työtä tai kiinnostaa, niin tutkinnosta saa päivitettyä tietoa, ja alan tulevaisuuden näkymiä. Suosittelen Kestävä energia YAMK -opintoja lämpimästi!”

YAMK-tutkinto

Insinööri (ylempi AMK), kestävä energia

Hakuaika: 28.8.2024 - 11.9.2024

Koulutustyyppi:

Monimuoto-opiskelu

Koulutus alkaa: 2.1.2025