Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa suoritettiin vuonna 2018 kaikkiaan 15 805 opintopistettä, mikä on yli 2000 opintopistettä enemmän kuin aiempi, edellisvuonna tehty ennätystulos. Myös
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Keski-Suomen liitto, Keskisuomalainen ja YLE Jyväskylä järjestävät 18.3. - 4.4.2019 #makujenkeskisuomi -valokuvakilpailun. Kisaan haetaan luovia, oivaltavia, hauskoja
Myynnillä Suomi nousuun! Näihin talkoisiin ollaan lähdetty mukaan myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK), kun nuorista myyjälupauksista on kevään aikana valmennettu tulevia myynnin
Korkeakoulujen kevään yhteishaun toinen vaihe alkaa keskiviikkona 20.3. ja jatkuu 3.4.2019 klo 15.00 saakka. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) on tarjolla noin 1200 aloituspaikkaa seitsemällä
Kelan ikääntyneiden IKKU-kuntoutus on toimivaa ja se voi olla ikääntyneelle koko loppuelämän mullistava kokemus. IKKU-kuntoutusta on tutkittu monimenetelmällisesti Jyväskylän ammattikorkeakoulun sekä
Kesällä 2014 ensimmäisen kerran toteutettu lasten ja nuorten pelikurssi saa jatkoa kesällä 2019. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) järjestämä pelinkehitykseen keskittyvä kurssi on ollut vuosi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on päässyt kyberturvallisuuteen keskittyvässä jättihankkeessa osaksi Euroopan komission Horisontti 2020 -ohjelmaa. JAMK on hankkeessa mukana yhteensä 43 toimijan
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraili maanantaina 18.2.2019 JAMKin rajakadun kampuksella JAMK Oyn hallituksen puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimon kanssa. Ohjelmassa oli keskustelutilaisuus
Invent for the Planet on Texasin A&M yliopiston 15.-17.2.2019 järjestämä kilpailullinen innovaatioviikonloppu, joka kutsuu korkeakouluopiskelijoita ympäri maailman osallistumaan yhteisten ongelmien
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 10 Total number of pages: 12
- Seuraava sivu