Jamk ja Alva ovat 4.12.2025 allekirjoittaneet kaksi vuotta kestävän yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on tukea Jamkin tekniikan alan opiskelijoiden osaamisen kehittymistä ja työllistymistä sekä samalla mahdollistaa Alvalle uusien asiantuntijoiden rekrytointi.
“Uskomme vahvasti oppilaitosyhteistyön tukevan osaavan ja asiantuntevan työvoiman saatavuutta. Tästä syystä haluammekin panostaa pitkäjänteisten kumppanuuksien rakentamiseen ja kehittämiseen korkeakoulujen kanssa”, kertoo Alvan henkilöstöpäällikkö Mirka Virtanen.
“Lisäksi oppilaitosyhteistyö on meille erinomainen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen mielikuva opiskelijoilla on Alvasta ja työelämästä ylipäätään”, Virtanen jatkaa.
Yhteistyö toimii kuitenkin vahvasti molempiin suuntiin.
“Yritysyhteistyön avulla saamme tuoretta tietoa työelämän osaamistarpeista. Tätä tietoa hyödynnämme aktiivisesti koulutuksen suunnittelussa”, kertoo Jamkin Biotalousinstituutin johtaja Minna Lappalainen.
“Näin voimme varmistaa, etteivät koulutustemme sisällöt vanhene.”
Jamk ja Alva aikovat edistää yhteistyötään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Yhteistyö tulee olemaan sisällöiltään monipuolista, ja Jamkin tekniikan alan opiskelijoille tulee yhteistyön myötä avautumaan esimerkiksi erilaisia opinnäytetyö- ja harjoittelumahdollisuuksia.
Vahvan pohjan yhteistyön onnistumiselle luovat yhteiset arvot, kuten vastuullisuus ja avoimuus, Virtanen ja Lappalainen toteavat innostuneina.