Aiheeseen liittyvää
Mittaustulokset ennustavat parempaa työssä jaksamista opettajille ja varhaiskasvattajille
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes on toteuttanut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön fyysisen kunnon mittauksia. Tulostiivistelmä kertoo, että Vape-kaupungeissa henkilöstön valtaosalla kuntotaso on kääntynyt nousuun hankkeen aikana.
Likes käynnistää liikkumiseen, oppimiseen ja aktiiviseen elämäntapaan liittyviä tutkimuksia
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes käynnistää syksyllä 2023 kaksi merkittävää tutkimusta liikkumisen ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan vaikutuksesta oppimiseen ja ammatilliseen suoriutumiseen elämänkulun eri vaiheissa.
Move! arvioitu eurooppalaisten seurantajärjestelmien kärkijoukkoon
Suomessa käytössä oleva Move! on arvioitu yhdeksi laadukkaimmaksi lasten ja nuorten fyysisen kunnon seuranta- ja palautejärjestelmäksi Euroopassa.