uutinen 13.4.2023

Korkeakouluviikko tuo 1200 lukiolaista korkeakouluopintojen pariin

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu tarjoavat keskisuomalaisille lukiolaisille jälleen monipuolisen kattauksen erilaisia opintoja. Korkeakouluopinnot kiinnostavat nuoria vuosi vuodelta enemmän.

Iloiset lukiolaistytöt katsomassa kännykkää

Keski-Suomen korkeakouluviikkoa vietetään jälleen kolmen korkeakoulun yhteistoteutuksena 17.-21.4.2023. Viikon aikana lukiolaiset pääsevät kokeilemaan korkeakouluopiskelua käytännössä, saaden näin tuntumaa itseään kiinnostavaan alaan. Kartutetut opintopisteet hyväksiluetaan paitsi lukio-opintoihin, myös mahdollisiin tulevaisuuden korkeakouluopintoihin. Korkeakouluviikkoa vietetään nyt neljättä kertaa, ja tänä vuonna siihen osallistuu 16 lukiota Keski-Suomen alueelta.

Tapahtuma on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja osallistujamäärä on tänäkin vuonna kasvanut selkeästi. Yhteensä viikolle osallistuu huimat 1200 lukiolaista!

”Korkeakouluviikko toteutetaan nyt neljännen kerran, ja joka vuosi on tullut uusia lukioita mukaan. Tänä vuonna mukana ovatkin jo lähes kaikki Keski-Suomen lukiot, ja viikko on herättänyt kiinnostusta myös valtakunnallisesti. Palaute on ollut pääosin hyvää, ja yhteistyöstä ovat hyötyneet niin opiskelijat kuin oppilaitosten henkilökunta yli koulurajojen", kertoo suunnittelija Katja Räsänen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta

Muuramen lukio osallistuu tänä vuonna korkeakouluviikolle ensimmäistä kertaa. Opinto-ohjaaja Hanna Hauvala kertoo niin lukiolaisten kuin opettajienkin odottavan viikkoa innolla.

”Korkeakouluviikko on selkeä, hyväksi havaittu ja konkreettinen tapa lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyölle. Lähdemmekin mukaan sen ja muiden lukioiden hyvien kokemusten innoittamina! Nuoret tuntuvat varsin helposti löytäneen laajasta ja kattavasta valikoimasta itseään kiinnostavia opintojaksoja, joiden avulla he voivat kenties löytää oman tulevaisuuden alansa. Uskon, että korkeakouluviikko voi myös hälventää pelkoja tai jännitystä korkeakouluopintoja kohtaan.”

Keuruun yhteiskoulun lukio on ollut mukana jo vuodesta 2020 lähtien, jolloin korkeakouluviikko järjestettiin ensimmäistä kertaa Keuruun ja Petäjäveden lukioille. Opinto-ohjaaja Helena Puukan mukaan parasta antia viikossa on se, että opiskelijat saavat aidon kokemuksen korkeakouluopinnoista, mikä parhaimmillaan vahvistaa tai selkiyttää heidän jatko-opintosuunnitelmiaan. 

”Myös se, jos opiskellun opintojakson sisältö ei vastannutkaan opiskelijan odotuksia, on hyvä kokemus. Siinäkin tapauksessa lukiolaisen jatko-opintosuunnitelma kehittyy ja kiinnostus eri vaihtoehtojen pohtimiseen ja selvittämiseen lisääntyy. Myös opettajat ovat mukana positiivisella mielellä, ja heillekin tämä on erilainen viikko, jonka aikana pääsee käytännössä seuraamaan tämän päivän korkeakouluopiskelua ja -opetusta”, kertoo Puukka.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu tarjoavat lukiolaisille jälleen monipuolisen kattauksen erilaisia opintoja. Katja Räsäsen mukaan Jamkissa tänä vuonna suosituimpia opintoja olivat uutena mukaan tulleet urheilijaopinnot ja lääkehoidon opinnot, sekä kestosuosikki Opi ohjelmoimaan. Viime vuonnakin suosikiksi noussut Game Audio (tällöin Peliaudio) meni tänä vuonna täyteen muutamassa minuutissa! Humakin tarjonnasta erityisesti kulttuurituotannon opinnot kiinnostivat lukiolaisia.

Yliopiston puolelta psykologia sekä kauppa- ja liikuntatieteet pitivät edelleen pintansa lukiolaisia eniten kiinnostavina tieteenaloina.

”Tänäkin vuonna suosituimpia opintojaksoja ovat Ihmismielen salatHaluatko kauppatieteilijäksi sekä Johdatus liikunta- ja terveystieteisiin. Monia uusia kursseja on myös tarjolla, kuten hyvinkin ajankohtainen IT-opintojakso Kansalaisen kyberturvallisuus”, kertoo Jyväskylän ylipiston koulutuspäällikkö Susanna Nummi.

Aiempien vuosien tapaan joihinkin kursseihin sisältyy myös yhteistyötä eri yritysten kanssa. Yritysyhteistyön myötä lukiolaiset pääsevät vuorovaikutukseen paikallisten yritysten edustajien kanssa, jolloin heillä on mahdollisuus saada arvokasta tietoa kiinnostavan alan työllistymismahdollisuuksista ja tulevaisuuden näkymistä.

Keski-Suomen korkeakouluviikon opintotarjonta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu: https://www.jamk.fi/fi/hae-opiskelemaan/avoin/keski-suomen-korkeakouluviikko
Jyväskylän yliopisto: https://www.jyu.fi/fi/hakijalle/korkeakouluviikko
Humanistinen ammattikorkeakoulu: https://www.humak.fi/koulutus/keski-suomen-korkeakouluviikko/

Lisätietoja:
Katja Räsänen, suunnittelija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
katja.rasanen(at)jamk.fi
p. 040 145 4863

Susanna Nummi, koulutussuunnittelija
Jyväskylän yliopisto
susanna.nummi(at)jyu.fi 
p. 040 805 4905

Minna Rajalin, koulutussuunnittelija
Humanistinen ammattikorkeakoulu
minna.rajalin(at)humak.fi
p. 0400 349 356