Opekorkean opiskelija

Opiskelutavat ja -aikataulut

Opiskelun periaatteet ja opintojen ohjaus

OPS 20-21

Opinto-ohjaajaksi kehittyminen on osa yksilön koko työiän kestävää ammatillista kasvua, jossa oma lähtöammatti ja opettajuus kehittyvät ohjaajuudeksi. Koulutuksen tehtävänä on tarjota opiskelijalle kehykset, joiden kautta hän voi tarkastella opinto-ohjauksen kysymyksiä suhteessa omaan ja yhteisönsä toimintaan.

Kelpoisuus ja opintojen laajuus

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opiskelijat hankkivat opinto-ohjaajan kelpoisuuden suorittamalla 60 opintopisteen laajuiset opinto-ohjaajan opinnot monimuoto-opiskeluna. Yksi opintopiste (op) tarkoittaa 27 tunnin työskentelyä.

Monimuoto-opiskelussa yhdistyvät ohjauspäiviin osallistuminen, erilaisissa ryhmissä tapahtuva vertaisoppiminen, verkko-opiskelu, itsenäinen opiskelu ja oman työn kehittäminen. Opinnot sisältävät myös kolme verkostoharjoittelua (3x5 päivää). Kansainväliseen vaihtoon haluavilla on mahdollisuus lähteä opiskelijavaihtoon.

Opintojen toteuttamisaikataulu

Opinto-ohjaajankoulutuksen opinnot alkavat 2.-3.6.2020 ja opinto-oikeutesi päättyy 31.7.2023. Opintoihin sisältyvät ohjauspäivät toteutetaan Jyväskylässä. Ohjauspäivät ovat tärkeä osa opintoja. Niiden aikana edistetään ja arvioidaan osaamistavoitteiden mukaista osaamista sekä rakennetaan yhteistä ohjauksen tietoperustaa erilaisissa vertaisryhmissä. Tämän vuoksi ohjauspäivillä on läsnäolovelvoite.

Ohjauspäivät ovat seuraavat:

  • 2.-3.6.2020
  • 17.-18.8.2020
  • 22.-23.9.2020
  • 26.-27.10.2020
  • 16.-18.11.2020
  • 11.-12.1.2021
  • 16.-17.3.2021
  • 11.-12.5.2021

Oppimispiirit ja itsenäinen työskentely

Opinto-ohjaajankoulutuksessa oppimispiireillä on suuri merkitys. Oppimispiirit ovat 4-5 opiskelijan muodostamia yhteistoiminnallisia ryhmiä, joiden keskeisenä tehtävänä on edistää kunkin ryhmäläisen opintoja. Oppimispiirit työskentelevät sekä ohjauspäivillä että niihin liittyvillä etäjaksoilla. Etätyöskentelyn aikataulutuksen ja työnjaon ryhmäläiset sopivat keskenään. Oppimispiireissä vertaisuus on vahva voimavara ja niissä tarjoutuu mahdollisuus reflektiiviseen ajatteluun ja erilaisten kysymysten pohdintaan.

Kun suunnittelet opintojasi ja arvioit niihin tarvittavaa aikaa, muista huomioida oppimispiirien ja itsenäisen työskentelyn vaatima aika.  Työskentelyyn kuuluu muun muassa ohjauspäiville valmistavaa ennakkotyöskentelyä sekä jokaiseen opintojaksoon kuuluvien oppimistehtävien tekemistä.

Läsnäolovelvoite ja poissaolojen korvaaminen

Ohjauspäivillä ja verkostoharjoittelussa on läsnäolovelvoite. Poissaolot korvataan tekemällä omalle kouluttajalle esitys korvaavuudesta, joka vastaa poissaoloteeman sisältöä ja osaamistavoitetta. Kouluttajan hyväksyttyä esityksen opiskelija tekee tehtävän/sovitun korvaavuuden.

Opintojen ohjaus ja tuki

Opintojen ohjausta toteutetaan monipuolisesti kaikki ohjauksen toteuttamismuodot – henkilökohtainen, pienryhmä, suurryhmä ja omaehtoinen ohjaus – huomioiden. Kouluttajien lisäksi opintojen ohjausta antavat opettajakorkeakoulun opiskelijapalvelut ja opinto-ohjaaja. Opinto-oppaasta ja Optiman AOKK Opiskelu - työtilasta löydät linkkejä opiskelun kannalta tärkeisiin palveluihin. Teknisissä asioissa (esim. Optima, Zoom ja muut verkkotyövälineet) löydät ohjeita Oppijan työkalut -ohjesivustolta. Teknistä tukea saat JAMKin Helpdeskistä ja verkkopedagogiikan suunnittelijalta (aokktuki(at)jamk.fi).

Henkilökohtainen opintojen ohjaus

Jokaisella opinto-ohjaajaopiskelijalla on nimetty oma kouluttaja, joka vastaa opiskelijoidensa opiskeluprosessin kokonaisohjauksesta (mm. henkilökohtaiset opiskelusuunnitelmat, oppimistehtävät ja oppimispiirin ohjaus). Opiskelija saa opintojensa aikana henkilökohtaista ohjausta omalta kouluttajaltaan.

Henkilökohtainen ohjaus tarkoittaa kaikkia niitä käytännön toimia, joilla tuetaan opiskelijan ohjaajaksi kasvua. Henkilökohtaista ohjausta annetaan ohjauspäivien yhteydessä tarpeen mukaan ennakkoon sovittuna aikana sekä etäjaksoilla sähköpostitse, puhelimitse sekä verkkokokousmahdollisuuksia hyödyntäen.