Pohjakoulutus
YAMK-tutkintoihin haettaessa hakijalla tulee olla valintaperusteissa määritelty soveltuva korkeakoulu- tai opistoasteen tutkinto, esimerkiksi AMK-tutkinto.
Suoritetusta tutkinnosta tulee toimittaa tutkintotodistus. Tutkintotodistus koostuu
- tutkintotodistuksesta ja
- opintosuoritusotteesta.
Mikäli todistukset ovat jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, hakemukselle tulee liittää myös käännökset jollain em. kielistä. Käännöksissä tulee olla auktorisoidun kääntäjän allekirjoitus ja leima.
Haussa käytettävän tutkinnon tulee olla valmis 13.7.2027 mennessä, mikäli täydennät hakukelpoisuuttasi aiemmin suoritetun opistoasteen tutkinnon tai muun korkeakoulututkinnon jälkeen.
Työkokemus
Pohjakoulutuksen lisäksi vaaditaan vähintään 2 vuoden (24 kk) työkokemus alalta korkeakoulututkinnon valmistumisen jälkeen. Pohjakoulutus- ja työkokemusvaatimusten tarkemmat tiedot löydät tutkinto-ohjelmittain alla olevan linkin kautta.
Hakukelpoisuuden antavan tutkinnon tulee olla valmistunut viimeistään 31.7.2025, jotta työkokemusvaatimus voi täyttyä. Jamk hyväksyy työkokemukseksi myös aiemmin suoritetun opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon valmistumisen jälkeen hankitun työkokemuksen. Työkokemus voidaan laskea myös tapauskohtaisesti muusta suoritetusta aiemmasta korkeakoulututkinnosta alkaen. Työkokemusta voi laskea 31.7.2027 saakka.
Työkokemus, joka on hankittu ennen korkeakoulu- tai opistoasteen tutkinnon valmistumista ei kerrytä hakukelpoisuuteen vaadittua työkokemusta.
Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Rinnakkaisista työsuhteista voi saada työkokemuskuukausia vain päätoimista työskentelyä vastaavan määrän.
- Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi siten, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Osa-aikatyön kohdalla työtodistuksen tulee sisältää erittely työtunneista.
- Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu ja jos yrityksen toimiala ei ilmene YEL- tai MYEL-todistuksesta, tulee lisäksi toimittaa kaupparekisteriote. Huom! Yrittäjä ei voi kirjoittaa itselleen työtodistusta!
- Varusmiespalvelusta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi.
- Äitiys- ja vanhempainvapaa hyväksytään työkokemukseksi silloin, kun se on osa työsuhdetta.
Voit laskea päätoimisen työn työkokemuskuukausiesi määrän itse tai käyttää netissä vapaassa käytössä olevia laskureita.
Työkokemusvaatimus tulee ammattikorkeakoululaista.
Työtodistukset
Työkokemuksesta tulee toimittaa työtodistus tai työsuhteen jatkuessa väliaikainen työtodistus. Työsopimus tai CV ei ole riittävä dokumentti todentamaan työkokemusta.
Työtodistuksessa tulee olla seuraavat tiedot:
- työnantajan tai yrityksen nimi
- työnantajan yhteystiedot
- ammattinimike
- kuvaus työtehtävistä
- työskentelyaika (aloitus- ja lopetuspäivämäärät, tai ajantasainen tieto työsuhteen jatkumisesta väliaikaisessa työtodistuksessa)
- työnantajan edustajan allekirjoitus ja allekirjoituspäivämäärä (ja mikäli mahdollista, työnantajan leima)
- osa-aikatyön kohdalla työtunnit
Jos todistuksen kieli on muu kuin suomi, ruotsi tai englanti, todistuksen kopion lisäksi on toimitettava virallisen kielenkääntäjän käännös. Käännöksessä tulee olla kääntäjän allekirjoitus ja leima.