AMK-tutkinto
Toimintaterapeutiksi joustavasti monimuoto-opinnoissa
Toimintaterapeutti on kuntoutusalan asiantuntija, jonka tavoitteena on yhdessä asiakkaan kanssa työskennellen mahdollistaa tälle merkityksellinen ja toimiva arki. Koulutuksessa opitaan tarkastelemaan asiakkaan toimintaa mahdollistavia tekijöitä sekä keinoja tukea tämän arkea merkityksellisen toiminnan avulla niin, että arki on enemmän kuin selviytymistä.

Opintojen eteneminen
Toimintaterapeutin tutkinto-ohjelmassa suoritetaan Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, tutkintonimikkeenä Toimintaterapeutti (AMK).
Opinnoissa keskitytään eri-ikäisten asiakkaiden ja perheiden toiminnan ja osallistumisen mahdollistamiseen sekä itsenäisen arjen tukemiseen. Opinnoissa perehdytään mm. terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentamiseen, toimintakyvyn arviointiin ja toiminnan tavoitteelliseen käyttöön, ympäristöjen arviointiin ja muokkaamiseen, asiakaslähtöiseen prosessiin ja ohjaukseen.
Opintojen läpileikkaavana teemana kulkee monialainen kuntoutumisen osaaminen, joka perehdyttää opiskelijan asiakaslähtöisiin ja innovatiivisiin kuntoutusalan tulevaisuuden ratkaisuihin, kuten esim. digitalisaation ja etäkuntoutuksen mahdollisuuksiin monikulttuurisessa sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristössä.
Ensimmäisenä opiskeluvuonna painopiste on sosiaali- ja terveysalan yhteisissä opinnoissa, joissa tarkastellaan sosiaali- ja terveysalan asiakkuuksia muuttuvassa toimintaympäristössä. Lisäksi ensimmäisenä vuona opiskellaan työelämävalmiuksia ja toimintaterapian teoreettisia perusteita. Toimintaterapian ammatillinen ydinosaaminen kehittyy siten, että ensimmäisenä vuonna tarkastellaan toimintakeskeistä lähestymistapaa sekä toiminnan ja osallistumisen merkitystä yksilön elämässä.
Seuraavina opiskeluvuosina tutustuaan tarkemmin toiminnan ja osallistumisen arviointiin ja edistämiseen toimintaterapian keinoin. Opinnoissa tarkastellaan myös toimintaterapian mahdollisuuksia eri ympäristöissä, verkostoissa ja yhteisöissä. Toimintaterapiaprosessin vaiheiden tunteminen sekä tutkimusnäyttöön perustuvan toimintaterapian ymmärtäminen ovat läpileikkaavana teemana opintojen eri vaiheissa.
Millaista on opiskella monimuotona?
Toimintaterapian opiskelua käytännössä
Kysyttävää hakemisesta tai tutkinnon sisällöstä?
Hakijapalvelut auttavat kaikkiin hakemiseen liittyvissä kysymyksissä - yhteystiedot alla.
Tutkintovastaaville suunnattuja yhteydenottoja ja kyselyitä toivomme sähköpostitse. Puhelimitse jätettyihin yhteydenottopyyntöihin ei valitettavasti aikataulullisista syistä pystytä vastaamaan.
Kysy lisää opintojen sisällöstä tutkintovastaavalta:

Emmi Ritvos

Artikkeli
Monipuolisuus motivoi tulevia toimintaterapeutteja

Opiskelijatarina