artikkeli

Seksuaalikasvatusta uudella otteella

Teksti
Pauliina Hietalahti
Kuva
Inka Sopanen

Tämän päivän nuoret toivovat avointa, suoraa ja rehellistä puhetta murrosikään liittyvistä muutoksista, seurustelusta ja seksistä. Näitä toiveita Jamkin kätilötyönopiskelijat pääsivät toteuttamaan Jyväskylän perusopetusta suorittaville ysiplussalaisille ja oppipajalaisille.

Opiskelijat keskustelemassa seksuaalikasvatuksesta pöydän ääressä

Kilpisen koulun toimeksiannon pohjalta syntyneissä toiminnallisissa työpajoissa käsiteltiin seurustelua, tunne- ja turvataitoja sekä seksuaalisuuteen liittyviä teemoja kuten seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus. Nuoret pääsivät tutustumaan mm. lisääntymisterveyteen, jossa teemoina olivat hedelmällisyyden edistäminen, raskaus, raskauden ehkäisy ja seksitaudit. Ehkäisyvälinepajassa oli mahdollista napata kondomiajokortti ja tunnistaa ehkäisyvälineitä. 

”Esimerkiksi kondomin käyttö on täysin taitolaji ja vaatii konkreettista harjoittelua, jolloin työpaja antoi loistavan tilaisuuden harjoitella asiaa. Meidän kouluaikana ei tällaista vastaavaa opetustapaa juurikaan toteutettu”, kätilötyön opiskelija Veera Virtanen toteaa.  

Nuoret esittivät kysymyksiä varsin rohkeasti. Heitä pohditutti mm. se, voiko vauva olla jo syntyessään addiktoitunut huumeisiin tai tupakkaan. Hedelmällisyyttä käsiteltäessä mietitytti, kuinka kaksosraskaus saakaan alkunsa. Usealle taisi tulla myös uutena tietona se, että mikromuovit voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen. 

Opettaja Anna Kaija-Nurmi oli tyytyväinen työpajojen sisältöön: ”Konsepti olisi jo tällaisena varsin valmis jalkautettavaksi perusopetukseen ja toisen asteen oppilaitoksiin. Sisältöjä suunnittelimme jo syksyllä yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Nuoret saivat ehdottaa annetuista vaihtoehtoista mieleisiä teemoja ja toiveitakin sai esittää. Luonnollisesti hyödynsimme kätilötyön opiskelijoiden asiantuntemusta mahdollisimman paljon.

26.4.2024