Vanha luokkakuva apuna kokoontumisessa
”Huomasimme, että vuonna 2025 yhteisestä opintojen aloituksesta Jyväskylän teknillisessä oppilaitoksessa (Jytol) oli kulunut jo 30 vuotta. Niinpä kaivoimme vanhan luokkakuvan esiin ja aloimme etsiä opiskelukavereita – ja 17 meistä pääsikin tänään paikalle", alumnit iloitsevat.
Tässä insinööriryhmässä koodilla IYSÄ95 opiskelleita yhdisti se, että kaikki olivat ylioppilaita. ”Rinnakkaisluokan opiskelijat olivat ammattikoulupohjaisia, ja siinä ryhmässä taisi olla mukana yksi nainenkin”, alumnit muistelevat. Toden totta: yläkuvassa Jamkin lehtorin Pasi Poutiaisen pitelemästä vanhasta luokkakuvasta katsoo takaisin ryhmä nuoria miehiä.
Suhdanteet näkyvät urapoluissa
Vaikka opintojen alku oli yhteinen, opintojen loppuunsaattamisessa ja urapoluissa jokaisella oli oma tarinansa kerrottavana. Nopeimmat valmistuivat vuonna 1999, mutta monella valmistuminen venyi etenkin hyvän työllisyystilanteen vuoksi. Suomi eli nousukautta ja IT-kupla oli kuumimmillaan.
Muutamalla alumnilla oli työpaikka säilynyt samana valmistumisesta lähtien, vaikka työnantajan nimi olikin muuttunut ehkä usemmankin kerran. Tavallisempi tarina oli kuitenkin työuran muutokset suhdanteiden mukaan, ja lamat ja nousukaudet toistuivat puheissa. Insinööriuralla on vahvat sidokset vallitsevaan taloustilanteeseen ja globaaleihin ilmiöihin. ”Aina on selvitty yritteliäisyydellä ja sinnikkyydellä”, alumnit toteavat. "Insinöörien osaamiselle on aina ollut kysyntää."
Korppuja ja kolmen markan opiskelijalounaita
Jytolin sähkötekniikan koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehtoja olivat mm. tietotekniikka, tietoliikennetekniikka, automaatiotekniikka ja sähkövoimatekniikka. Alumnien puheissa viliseekin Windows 3.1., Windows 95 ja Apple-tietokoneet. Muistot lerpuista, korpuista ja 50 kilon muistista koneessa naurattavat. Hymyjä herätti myös kysymys, ”kuka muuten on oikeasti joutunut koulun jälkeen derivoimaan?”
Lämmöllä muisteltiin kolmen markan opiskelijalounaita ja järkytyttiin lounaan nykyhinnasta, 2,90 euroa! Opintoja suoritettiin pääosin kynä ja paperi kädessä ja liitutaululle piirrellen, vaikka ala digitalisoituikin opintojen aikana vauhdilla. Toisaalta alumnit totesivat, että perinteinen piirtäminen ja ideointi paperille on palannut takaisin.
Jyväskylän teknillinen oppilaitos sulautui osaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulua vuosituhannen vaihteessa. ”Rivissä oltiin todistusta viime tipassa hakemassa, kun Jytolia suljettiin”, alumnit muistelevat. Valmistuessa sai valita, ottiko opistoasteen vai korkeakoulututkinnon.
Stipendi yhteisöllisyyttä tukemaan
Näitä alumneja kuunnellessa muodostuu kuva lämpimästä yhteisöstä, joka ehkä nykykorkeakoulutuksessa jää joskus syntymättä. Nykyisten opiskelijoiden yhteisöllisyyttä tukemaan alumni Panu Pihl ehdotti, että IYSÄ95-ryhmä perustaisi oman stipendirahaston Jamkiin.
Kriteerinä ei olisi niinkään opintomenestys, vaan stipendin saisi alan opiskelija, joka on edistänyt hyvää yhteishenkeä ja ottanut muut huomioon omassa toiminnassaan. Idea otettiin ilolla vastaan, ja IT-instituutin lehtori Karo Saharinen kertoi, että stipendi on täysin mahdollista toteuttaa. Tästä alumniryhmästä kuulemme siis varmasti vielä. Lämmin kiitos käynnistänne Jamkissa ja tervetuloa uudelleen!