jamk.fi

EduFutura Jyväskylän kesäkiertue ideoitiin ja toteutettiin yhteistyössä JAMKin, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kanssa kevään ja kesän 2017 aikana. Kaksi kuukautta kestäneen kesäkiertueen aikana nelihenkinen opiskelijatiimi kiersi yhteensä 17:ssa kesätapahtumassa. Opiskelijat kertoivat kiertueella Keski-Suomen koulutusmahdollisuuksista ja keskustelivat ihmisten kanssa oppimisen eri teemoista. He myös keräsivät haastatteluja myöhemmin valmistunutta julkaisua varten ja päivittivät kiertueen kuulumisia sosiaaliseen mediaan.

Kesäkiertue oli kokonaisuudessaan onnistunut uusi tapa viedä viestiä opiskelijoilta opiskelijoille ja muille asiasta kiinnostuneille. Kiertue lisäsi paitsi EduFuturan tunnettuutta, myös yhteistyötä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta koulutusorganisaatioiden välillä.

Kokemusten mukaan suhtautuminen Jyväskylään, Jyväskylän koulutusmahdollisuuksiin ja koulutusyhteistyöhön on ollut varsin myönteistä eri puolilla Suomea. Kiertueen anti ei ole jäänyt vain huomion herättämiseen, vaan sen kautta on aidosti herätetty paikallista ja yhteiskunnallista keskustelua, mikä on merkityksellistä.

Kesäkiertueen tuloksena syntyi myös kirja, joka on kattava läpileikkaus suomalaisten oppimiskokemuksista. Opiskelijat kuulivat ja taltioivat erilaisten suomalaisten kokemuksia koulusta ja oppimisesta. Haastatteluissa heille välittyi mittava määrä ideoita siitä, mihin suuntaan suomalaista koulutusta pitäisi tulevaisuudessa viedä.

Professori Jouni Välijärvi peilaa kirjassa ihmisten tarinoita tutkimustietoon ja havaintoihin muun muassa PISA-arvioinneista.

– Tarinoissa ihmiset kuvaavat omia kokemuksiaan ja näkemyksiään koulusta hyvin avoimesti ja rehellisesti. Nuoret ovat onnistuneet saavuttamaan haastateltujen luottamuksen poikkeuksellisella tavalla, Jouni Välijärvi kertoo.

Tutustu Edufuturaan

Muistoja kesäkiertueelta 2017

”Aivan huikea ja ikuisesti mieleenpainuva kesätyö :) hauska, monipuolinen ja haastava. Parasta on ollut meihin kohdistunut luottamus ja ollaan sen ansioista päästy kehittämään itteemme tässä ihan valtavasti. En tiiä millon olisin viimeksi oppinut näin valtavasti lyhyen ajan sisään.”

”Ihmisille oli kiva mennä markkinoimaan EduFuturaa, sillä tämä on aika kiva aihe puhua ja ihmiset suhtautuivat siihen avoimin mielin.”

” Mieleen jäi erityisesti Häyrylänranta pop & blues tapahtuma ja Konneveden tutkimusaseman lampaat <3, Kalevan kisat ja ihana Airbnb-majoitus. Tuurin kyläkaupan kierros ja Qstockissa VR-pelistä innostuneet pojat, joille annettiin EduFuturan paidat ja jotka seuraavana päivänä tulivat pisteelle nuo paidat päällä…ja opiskelijatiimin enemmän ja vähemmän väsyneet hetket jolloin naurettiin vatsalihakset kipeinä huonoille inside-jutuille, joita kertyi runsaasti kesän aikana!”

”Mieleen on jäänyt myös illat, kun saavuttiin paikalliseen majapaikkaan, litteroitiin, siirrettiin kuvia koneelle, pelattiin korttia, saunottiin, uitiin, laulettiin, soitettiin pianoa/viulua, kerättiin metsämansikoita, paistettiin vaahtokarkkia…”

”Parasta on ollut, että tässä kiertueessa on saatu yhdistettyä niin monen ihmisen taidot ja kontaktit.”