jamk.fi

Vuonna 2015 JAMKissa valmisteltiin uutta strategiaa, opiskeltiin ennätysmäärä avoimen AMK:n opintoja, kasvatettiin koulutusvientiä ja saatiin kansainvälisiä laatuleimoja.  Tervetuloa luomaan katsaus menneeseen – ja vähän tulevaankin!

Jussi Halttunen, rehtori

"Keväällä 2016 ammattikorkeakoulun hallituksen hyväksymän uuden strategian (2016- 2020) kaksi keskeistä teemaa ovat ”Osaaminen kilpailukyvyksi” sekä ”Uuden sukupolven korkeakoulu”. "

Lue lisää

Aila Paloniemi | JAMK Oy:n hallituksen pj | kansanedustaja

"Virtualisaatio, bio-, geeni- ja nanoteknologia muuttavat olennaisella tavalla yhteiskuntaa, taloutta ja elämisen tapoja. Myös käyttökulttuurit ja toimintamallit sekä oppiminen ja koulutus muuttuvat uuden teknologian mukana.   "

Lue lisää

Taloudellinen tilanne 1.1. – 31.12.2015

Vuosi 2015 oli Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n 19.toimintavuosi.

JAMKiin ensisijaisia hakijoita liki 6000

Opiskelupaikkaa Jyväskylän ammattikorkeakoulusta tavoitteli kevään 2015 yhteishaussa kaikkiaan 15 238 henkilöä, joista ensisijaisia hakijoita oli 5 716. Hakijamäärillä mitattuna JAMK oli Suomen kuudenneksi suosituin ammattikorkeakoulu.

Yli 60 % työllistyy Keski-Suomeen

Noin vuoden kuluttua valmistumisesta JAMKissa AMK-tutkinnon suorittaneista 86 prosenttia on työelämässä tai heillä on voimassa oleva työsuhde. 62 % työskentelee Keski-Suomen alueella.

Korkeakouludiplomi osoitti tarpeellisuutensa suomalaisessa aikuiskoulutuksessa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu pilotoi ainoana Suomessa korkeakouludiplomia eli tutkintojen osista koostettuja 60 opintopisteen koulutuksia, joista opiskelija saa täsmäosaamista ja todistuksen. JAMKin koulutukset ovat olleet gerontologinen kuntoutus, hankintaosaaja, henkilöstö- ja talousosaaja sekä maatalousyrittäjän liiketoimintaosaaminen.

Tarvaalan biotalouskampuksella tehtiin miljoonainvestoinnit

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE aloitti Saarijärven Tarvaalassa uuden koneoppimisympäristön rakentamisen. Kyseessä on noin 2,5 milj. euron investointi.

Kansainvälistä kasvua hakevien yritysten aktivointi ja sparraus tehostui vuonna 2015

JAMK teki keväällä 2015 merkittävän sopimuksen innovaatiorahoituskeskus TEKESin kanssa. Kyseessä oli valtakunnallinen yritysten aktivaattoripalvelun kilpailutus, jonka JAMK voitti. Sopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun.

Redrama ja Henkka Hyppönen tähdittivät JAMKin avajaisia

JAMKin lukuvuosi avattiin tulevaisuusteemalla 25.8. Mukana tunnelmassa olivat valovoimaiset Henkka Hyppönen ja Redrama. Täpötäysi Paviljonki oli täynnä tunnelmaa. Avajaiset jatkuivat JAMKin neuvottelukuntien kokouksilla ja uusien opiskelijoiden orientaatioiltapäivällä.

Koulutusvientiyhtiö Educluster kasvoi

EduCluster Finland Oy:n vuoden 2015 tulos oli erinomainen. Yhtiön liikevaihto kasvoi liki kahdeksaan miljoonaan euroon.

JYVSECTEC kyberharjoituksissa

Osuuskauppa Keskimaa ja Sonera harjoittelivat tammikuussa kyberhyökkäyksen estämistä ja hyökkäykseen varautumista Jyväskylän ammattikorkeakoulun kyberturvallisuuden tutkimus koulutus- ja kehityskeskuksen (JYVSECTEC) kanssa.

JAMK menee maailmalle

Koulutusvienti on JAMKin toiminnassa tärkeässä roolissa ja kasvaa koko ajan. Koulutusviennin liikevaihto liikkuu noin miljoonassa eurossa ja saman verran on ollut kansainvälistä hanketoimintaa mm. Nepaliin, Vietnamiin ja Egyptiin.

JAMKille laatuleimoja

JAMK sai jälleen laatuleimoja.

Avoimessa AMK:ssa tehtiin ennätysmäärä opintoja vuonna 2015

Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa suoritettiin vuonna 2015 11 356 opintopistettä, mikä on 58 % enemmän kuin vuonna 2014. Myös 10 000 pisteraja ylitettiin ensimmäistä kertaa.

JAMKin lähiruokaa resurssiviisaasti julkisiin keittiöihin –hankkelle kunniamaininta

JAMKin lähiruokaa resurssiviisaasti julkisiin keittiöihin -hanke on Vuoden projekti 2015 -kilpailussa.

JAMKin opiskelija loi uuden strategia-taktiikkapelin kansainvälisille markkinoille

JAMKin tietojenkäsittelyn opiskelija Juha Möttönen lanseerasi markkinoille Galactic Conquerors –vuoropohjaisen strategia-taktiikkapelin.