jamk.fi

Hankinnat haltuun
– kustannukset kuriin

Ei ole aivan sama mistä ja miten yritys tuotteensa ja palvelunsa ostaa. Oikealla hankintojen johtamisella voidaan saada aikaan yrityksen kannalta merkittävät kustannussäästöt, sekä huomattavaa lisäarvoa asiakkaalle.

Ilman ennakoivaa turvallisuustyötä kaikki on sattumaa

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan rakennustyömaa levittäytyy edessäni. Katseeni hakeutuu 120 metrin korkeuteen nousevaan piippuun. Työmaalla hyörii lukuisia työntekijöitä, rekkoja tulee ja menee, hitsauskipinöitä lentää… Suomen metsäteollisuuden suurin investointi ei jätä ketään kylmäksi.

Millaista on työ parhailla työpaikoilla?

Menestyvissä yrityksissä asiakas on toiminnan keskiössä, tekeminen on itseohjautuvaa ja hierarkia minimissään.

Maitotila siirtyi isältä pojalle

Aurinko sarastaa peltojen takaa. Melkein voit tuntea aamukasteen ja kuulla heinien havinan. Jostain kuuluu kutsuva ”muu”, johon toinen vastaa ”muu”. Parsinavetassa odotellaan aamulypsyä, kukin lehmä omassa parressaan.

Kesämuistoja
kelluvasta ravintolasta

JAMKin restonomiopiskelijoita opettava lehtori Kimmo Aho päätti toteuttaa haaveensa, ja lähti oppipojaksi Savonlinnaan oopperajuhlien aikaan.

Uusi sairaala – uudet viestintätavat

Keski-Suomen uusi sairaala valmistuu Kukkumäkeen vuonna 2020. Maakunnan suurimmassa julkisessa investoinnissa ei ole kyse vain uusista seinistä ja moderneista toimitiloista, vaan kokonaan uudesta tavasta toimia potilaan hoitamiseksi.

Skype for Busineksesta tehoa työhön

Monipaikkainen työ tai koulutus haastaa totutut toimintatavat. Apu voi löytyä vaikkapa oman läppärin työpöydältä - ammatillinen opettajakorkeakoulu yhdessä HUMAPin kanssa toteuttaa virtuaalivalmennuksia esimerkiksi Skype for Busineksen käytöstä.

ISSN-L 1799-7917 Päätoimittaja: Heli Toivola Toimituskunta: Katri Kunelius, Pauliina Hietalahti, Tanja Minkkinen, Kati Poikonen, Paula Pasanen, Leena Suomi Ulkoasu: Marianna Mäkelä Yhteystiedot: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Rajakatu 35, 40200 Jyväskylä, etunimi.sukunimi@jamk.fi, www.jamk.fi Palaute ja osoitteenmuutokset: viestinta@jamk.fi Painotyö: Grano Oy Painosmäärä: 3500.