jamk.fi

Kuntoutusalan osaamiskeskittymä uudistaa alan koulutusta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat vuoden alusta toimineet yhdessä kuntoutusalan osaamiskeskittymänä. Yhteistyön tavoitteena on uudistaa, vahvistaa ja kehittää kuntoutuksen koulutusta kuntoutujien parhaaksi.

Osaamiskeskittymä toimii myös kuntoutusalan tutkimus- ja kehityskeskuksena, jonka tavoitteena on tuottaa kuntoutujan toimintakykyä ja osallisuutta tukevia ratkaisuja. Kehitystyössä keskitytään kuntoutuksen toimintamallien uudistamiseen, kuntoutukseen monitoimijaisena prosessina, ennaltaehkäisyyn sekä digitaalisten ja teknologisten ratkaisujen tuottamiseen. 

 Osaamiskeskittymä tekee yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän ja alueella sijaitsevien kuntoutuksen korkeakoulu-, tutkimus- ja kehittämisyksikköjen kanssa. JAMK muun muassa osallistuu uusiin alueellisiin investointeihin, kuten Keski-Suomen Sairaala Nova ja Hippoksen alue, liittyvään kehittämistyöhön sekä asiakaslähtöisten palveluprosessien kehittämiseen. 

Sodexossa vastuullisuus on päivittäisiä tekoja

JAMKissa ravintopalveluita pyörittävä Sodexo on sitoutunut ympäristöasioiden kehittämiseen osana yhteiskuntavastuullista toimintaa. 

–  Energian ja veden kulutuksen ja biojätteen määrän pienentäminen, jätteiden lajittelu oikein sekä puhdistusaineiden oikea käyttö ovat osa päivittäistä työtämme. Jokainen työntekijä vaikuttaa omalla toiminnallaan ympäristöön, JAMKissa keittiön toimintaa johtava Lassi Heinonen sanoo.

–  Lajittelemme jätteet seuraaviin astioihin: bio-, kuiva-, metalli-, pahvi ja lasi. Mahdolliset rikkinäiset sähkölaitteet toimitetaan erikseen niille tarkoitettuun pisteeseen. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman vähän orgaanista ja ei-orgaanista jätettä.

Sodexo valitsee raaka-aineiden tuottajista mahdollisimman paljon sellaisia, joiden toimintaan on sisällytetty vastuullisuus ympäristöstä.  

– Raaka-ainetoimittajat ovat yhdistäneet logistiikkaansa niin, että samassa kuljetuksessa tulevat usean eri toimittajan tuotteet. Toimituskerrat on rytmitetty minimiin tarpeen ja varastotilojen mukaisesti, jatkaa Heinonen. 

Koko konsernin tasolla Sodexo toteuttaa yhteiskuntavastuuohjelmaansa ”Better Tomorrow Plan”. Parempaan huomiseen Sodexo suuntaa neljän painopistealueen kautta. Ne ovat Sodexo työnantajana, ravitsemus, terveys ja hyvinvointi, vaikutukset yhteiskuntaan sekä vaikutukset ympäristöön. 

Vahtimestarit ajavat sähkö­autolla

JAMKin vahtimestaritiimille on hankittu Nissan eNV200-sähköauto. Vahtimestarit ajavat päivittäin kampukselta toiselle, jolloin kuluttavaa kaupunkiajoa on paljon. Sähköautolla pystyy vähentämään ajamisesta syntyviä päästöjä. 

Sähköautolla ajo tulee myös selkeästi bensiiniautoa halvemmaksi: karkeasti arvioituna sähköä kuluu sadalla kilometrillä 2,5 euron verran, bensiiniautolla summaksi tulee noin 11 euroa. 

JAMKin henkilökunta on saanut lainata kampuspyöriä jo usean vuoden ajan. Näistä yksi on sähköpyörä. Pyöriä voi käyttää työaikana liikkumiseen esimerkiksi kampusten välillä.  

Sähköpyörässä on akku, joka antaa virtaa sähkömoottorille: pyörän lataus tapahtuu pistokkeesta. Sähköpyörää pitää kyllä polkea, mutta vastus on kevyempi ja vauhti kovempi - näin myös tavaroiden kuljetus sujuu helpommin. Kääntöpuolena on valitettavasti se, että kuntoilumielessä sähköpyörä ei vedä vertoja perinteiselle. 

Paride ed Elena -ooppera lumoaa keväällä Siltasalissa

JAMKin musiikin koulutus toteuttaa Suomen ensiesityksenä klassisen musiikkiteatteriproduktion Paride ed Elena. Ch. W. Gluckin (1714–1787) ooppera kertoo Troijan prinssi Pariden (Paris) ja Spartan kuningatar Elenan (Helena) rakkaudesta, jossa Amorilla on sormensa pelissä. Christoph Willibald Gluck sävelsi oopperan musiikin Ranieri de' Calzabigin librettoon. Oopperan ensiesitys oli Wienissä 1770.

Teoksen ohjaa arvostettu oopperaohjaaja Ville Saukkonen. Kapellimestarina toimii JAMKin opiskelija Anna Vähäsöyrinki ja kuoronjohtajana opiskelija Sonja Karppinen. Solisteina kuullaan JAMKin laulunopiskelijoita. Koreografiasta vastaa Jyväskylän ammattiopiston tanssin opettaja Anne Joutsimäki.

 Esitykset Siltasalissa (Pitkäkatu 19-21):

pe 28.4. klo 19, su 30.4. klo 15, ma 1.5. klo 15, ke 3.5. klo 19

Lippuvaraukset: jamk.fi/ooppera. Lipunmyynti tuntia ennen esitystä Siltasalin aulassa. Liput: 20 €, opiskelijat ja koululaiset 12 €.

JAMKiin opiskelemaan!

Suomenkielisten amk- ja yamk-tutkinto-ohjelmien hakuaika on 15.3.–5.4.2017. Sivuiltamme löydät tietopaketin eri tutkinto-ohjelmien sisällöstä, valintaperusteista ja hakemisesta. jamk.fi/tutkinnot

Bongaa Defi ja voit pelastaa ihmishengen!

Defibrillaattori eli sydäniskuri voi pelastaa ihmishengen, jos sydän on pysähtynyt. Koko Suomessa kansalaiskäyttöön tarkoitettuja laitteita on pari tuhatta, mutta suurimman osan sijoituspaikkaa ei tiedetä. 

Nyt halutaan paikantaa Keski-Suomessa olevien elintärkeiden laitteiden sijainnit.  KanDee, eli Kansalaisen elvytystaidot ja defibrillaattorit maaseudun kartalle-hanke, jossa JAMKikin on mukana, on  käynnistänyt kampanjan innostaakseen keskisuomalaisia bongaamaan laitteita. Rekisteri löytyy osoitteesta www.defi.fi. Suomen Elvytysneuvosto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Sydänliitto ryhtyivät kokoamaan laitteita rekisteriin vuonna 2011. Rekisterissä on nyt hieman yli 700 laitetta eli arviolta 1300 laitetta kaipaa löytäjäänsä. 

Sydänpysähdyksissä ensimmäinen auttaja onkin usein ohikulkija. Jos elvytys ja defibrillointi tapahtuu minuuteissa pysähdyksestä, jopa kolme neljästä selviää. Paineluelvytys ylläpitää verenkiertoa, mutta sydänpysähdyksen aiheuttaman rytmihäi­riön poistoon tarvitaan defibrillaattorin antamaa sähkövirtaa.

Näin bongaat Defin

1. Etsi defi. 

2. Ota kuva defistä tai sen kanssa.

 3. Jaa kuva julkisesti Bongaa defi Keski-Suomessa-Facebook-sivulla tai Instagramissa ja lisää mukaan sekä sijaintitieto että #bongaadefi #keskisuomi. Voit myös lähettää kuvan sähköpostilla kandee(at)sydan.fi. Näin osallistut arvontaan. Kampanja on käynnissä 31.3.2017 asti ja palkinnot arvotaan 7.4.2017.

 4. KanDee-hanke tarkistaa löytyvätkö bongatut defit defi.fi -rekisteristä ja haastaa tarvittaessa laitteen omistajan lisäämään sen rekisteriin.