jamk.fi

Kun pyörillä on nimet

Suomen ensimmäinen Lastipyörälainaamo on toiminut nyt pari vuotta Jyväskylässä Kansalaistoiminnankeskus Mataran tiloissa.

Könkkölässä hyvinvointia haetaan luonnosta

Könkkölän pihapiirissä pilkotaan puita, tehdään arkisia pihatöitä ja lämmitellään välillä itse tehtyjen tulien äärellä.

Teeleidin Anne on nähnyt, kuinka siivet kantavat

Jyväskyläläinen teehuone Teeleidi sai "Vastuullinen työllistäjä 2016" -palkinnon.

Kitke kotipihan rikkakasvit lautasellesi

Nokkonen, vuohenputki, maitohorsma, vesiheinä, mesiangervo… väärässä paikassa kasvaessaan rikka-kasveja, mutta lautasella edullista ja ravintorikasta superfoodia!

Kasvituotannon lehtori elää niin kuin opettaa

Biotalousinstituutin pihamaalla seisoo potkukelkka. Kasvituotannon lehtori Ulla Heinonen on taittanut sillä parinkymmenen kilometrin työmatkan Uuraisilta Saarijärvelle.

”Eihän ne muuten täällä pärjää!”

– Mika on mies paikallaan

Mitä heille kuuluu nyt?

JAMK United for Refugees –projekti käynnistyi syksyllä 2015, kun pakolaiskriisi oli Suomessa pahimmillaan.

ISSN-L 1799-7917 Päätoimittaja: Heli Toivola Toimituskunta: Pauliina Hietalahti, Katri Kunelius, Tanja Minkkinen, Paula Pasanen, Kati Poikonen Ulkoasu: Marianna Mäkelä Yhteystiedot: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Rajakatu 35, 40200 Jyväskylä, etunimi.sukunimi@jamk.fi, www.jamk.fi Palaute ja osoitteenmuutokset: viestinta@jamk.fi Painotyö: Grano Oy Painosmäärä: 4000.