jamk.fi

Kone auki, kuulokkeet päähän ja yhteys auki työkavereiden kanssa – verkkokokoukset ovat jo osa monen työarkea. Parhaimmillaan tapaaminen verkossa helpottaa työntekoa.

Uudella teknologialla on kuitenkin tapana myös huolestuttaa monia meistä. Verkkokokous tarkoittaa erilaisten laitteiden ja sovellusten käyttämistä, joiden osalta vastuu painaa erityisesti kokouksen vetäjän harteilla. Seuraavat viisi vinkkiä auttavat alkuun!

1
testaa etukäteen

Selvitä, mitä laitteita ja sovelluksia tarvitset kokouksen vetämiseksi. Testaa niillä kokoustamista vaikka kollegan kanssa. Kokeile puhumisen lisäksi myös materiaalin jakamista ja esittämistä.

2
Opi toisilta

Pyydä rohkeasti apua – jokaisessa organisaatiossa on suunnannäyttäjiä, joilta saat varmasti vertaistukea. Nappaa vinkkejä myös toisten toteutuksista, eli osallistu itse aktiivisesti vaikkapa webinaareihin ja verkkokokouksiin.

3
Jaa ohjeet

Laita osallistujille ennakkoon kirjautumis-ohjeet, muistuta hyvän nettiyhteyden sekä kuulokkeiden merkityksestä ja pyydä saapumaan linjoille ajoissa. Muista antaa myös yhteystiedot mahdollisten ongelmien varalta.

4
Anna tukea

Varaa ennen kokousta itsellesi aikaa testaukseen sekä muiden auttamiseen. Jos organisaatiossasi on tekninen tukihenkilö, voit pyytää häntä sinun ja osallistujien avuksi. 

5
Aktivoi

Mieti, miten aktivoit osallistujia. Kaikille osoitettujen kysymysten sijaan voit esimerkiksi puhutella osallistujia nimillä. Hyödynnä myös yhteiskirjoittamisalustoja – näin kaikki voivat muokata samaa dokumenttia.

Teksti: Sonja Rahkonen
Juttua varten on haastateltu JAMKin uusmedia­suunnittelija Jonna Karia.

Henkilöstölle taitoja verkkotyöskentelyyn?

Verkkotyöskentelytapojen kehittyminen voi vaatia uutta osaamista henkilöstöltä. Tuki ja ideat sujuvoittavat uusien työtapojen käyttöönottoa. JAMK tarjoaakin tilauskoulutuksia verkko-ohjauksen ja -vuorovaikutuksen teemoista, organisaation tarpeiden mukaisesti.

Kysy lisää: aokk(at)jamk.fi