jamk.fi
9.4.2015

AOKK jälleen hakijoiden suosikki

Tammikuun 2015 haussa Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (AOKK) oli jälleen hakijoiden suosikki Suomessa. Jo viime vuonna ennätyslukemiin kohonnut hakijamäärä ylitettiin nyt selkeästi.

Kaikkiaan 1 923 hakijaa tavoitteli opiskelupaikkaa ammatillisen opettajan, erityisopettajan tai opinto-ohjaajan opinnoissa. Opiskelupaikkoja on tarjolla 460 hakijalle. Kasvua oli erityisesti ammatillisen opettajankoulutuksen osalta, jossa hakijamäärä kasvoi yli viidenneksen viime vuoden huippulukemista.

”Hakijoiden kokonaismäärä kasvoi ennätyslukemiin koko Suomessa, mikä heijastelee varmasti tämänhetkistä taloustilannetta. Epävarmoina aikoina halutaan kouluttautua ja parantaa omaa asemaa työelämässä”, opettajankoulutuspäällikkö Harri Keurulainen korostaa.

Keurulainen laskee JAMKin suosion perustuvan hyviin kokemuksiin onnistuneista koulutustoteutuksista sekä koulutuksen järjestämiseen muita opettajakorkeakouluja useammalla alueella.
”Uuteen verkko-opiskeluryhmäämmekin oli 225 hakijaa, mikä kertoo tällaisen vaihtoehdon tarpeesta”, Keurulainen sanoo Opettajaksi verkossa -opinnoista.

Opettajaksi verkossa on hieman tavallista tiiviimmin verkko-opiskeluun keskittyvä koulutusmalli. Se on houkutellut hakijoita aina Etelä-Suomea myöten.
Lopulliset AOKKin opiskelijavalinnat ovat selvillä huhtikuussa.

Teksti Tommi Salo

Takaisin