Hakusi tuotti 256 tulosta
Tyhjennä
IT ympäristön ja palveluiden kehittämisessä tietoturvan merkitys korostuu jatkuvasti kaikissa yrityksissä eikä vain suurissa ICT-taloissa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun biotalousinstituutti on osana vahvistamassa Keski-Suomen edelläkävijyyttä kestävään yhteiskuntaan siirtymisessä.
Syksyn 2021 yhteishaku päättyi keskiviikkona 15.9. klo 15.00. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa oli tarjolla 135 opiskelupaikkaa AMK-tutkintoon tähtääville ja 40 opiskelupaikkaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa tavoitteleville.
Piilo-hankkeessa (2019–2021) valittiin ja kehitettiin menetelmien kokonaisuus, jota voidaan hyödyntää pienten lasten liikkumisen seurannassa. Lisäksi mitattiin myös monipuolisesti lasten motorisia taitoja, jotka luovat liikkumisen perustan.
Eri puolilla Suomea toimivat perhekeskukset tukevat perheiden hyvinvointia monin tavoin. Ennaltaehkäiseviä ja korjaavia tukitoimia tarjotaan sekä lapsille että vanhemmille. Likes ja Keski-Suomen Liikunta ry ovat jo vuosia esitelleet liikuntaa, liikkumista, arkista aktiivisuutta, toiminnallisuutta ja luontoympäristöjen hyödyntämistä varteenotettaviksi keinoiksi perheitä kohdatessa. Aktiiviset työskentelytavat tukevat myös työntekijöiden työkykyä ja hyvinvointia. (14.9.2021)
Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta puhutaan paljon, mutta keskustelu ja tiedon jakaminen eivät pelkästään riitä muuttamaan oppilaitosten toimintaa yhdenvertaisuutta tukevaksi.
Erityisopettajan osaamisesta ja taidoista on hyötyä kaikille opettajille, summaa Anna-Maija Koskenlahti, jonka opinnot ovat loppusuoralla.
Robotiikasta on tietty mystiikka kadonnut, käyttöönotto- ja oppimiskynnykset madaltuvat ja sovellusalueita tulee koko ajan lisää. Haluaisin oppia lisää teollisuuden käyttökohteista sekä pystyä arvioimaan robotiikan soveltuvuutta eri käyttötarpeisiin.
Kaipasin alan vaihtoa ja lisäkoulutusta. Aiempi työni ei osoittautunut omakseni, vaan halusin muuta. Päätin hakea logistiikan monimuotoon, mikä oli oikea ratkaisu.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 6 Total number of pages: 26
- Seuraava sivu