opiskelijatarina

Monimuoto sopii alanvaihtajalle

Emma Korpi
Kaipasin alan vaihtoa ja lisäkoulutusta. Aiempi työni ei osoittautunut omakseni, vaan halusin muuta. Kotona ollessani olin taas irrallaan työstä, ja oli aikaa harkita uudelleen. Päätin hakea logistiikan monimuotoon, mikä oli oikea ratkaisu. Äitiysloman aikana voi edistää omaa uraansa.

Emma Korpi opiskelee logistiikka monimuotoryhmässä. Hän ehti työskennellä muutaman vuoden hammashoitajana ennen kuin jäi äitiyslomalle.

"Kaipasin alan vaihtoa ja lisäkoulutusta. Sosiaali- ja terveysala sekä aiempi työni hammashoitajana eivät osoittautuneet omikseni, vaan halusin muuta. Kotona ollessani olin taas irrallaan työstä, ja oli aikaa harkita uudelleen", Emma kertoo. Äitiysloma tuntui luontevalta ajankohdalta hakea opiskelemaan.

Tutkiessaan eri vaihtoehtoja Emma päätyi logistiikan tutkinto-ohjelmaan. Häntä oli kiinnostanut tekniikan ala aina, ja logistiikka näyttäytyi turvallisena tulevaisuuden alana, joka tarjoaisi mielenkiintoisia ja monipuolisia tehtäviä.

Perhe-elämän ja opiskelun yhdistämistä pidetään usein haastavana. Emma kumoaa väitteen iloisesti: "En ole joutunut luopumaan mistään, vaan päinvastoin. Tämä tuli tavallaan juuri oikeaan aikaan. Äitiysloman aikana voi edistää omaa uraansa."

Monimuoto-opiskelu soveltuu Emman elämäntilanteeseen loistavasti. "Itsenäinen opiskelu sopii minulle erittäin hyvin. Parasta on se, että pystyn laatimaan omat aikatauluni ja opiskelemaan omassa tahdissani. Vapaat hetket pitää käyttää opiskeluun", hän tietää. Itsenäinen opiskelu vaatii itsekuria ja motivaatiota, mutta niitä molempia tuntuu löytyvän. "Monimuoto on realistinen vaihtoehto aikuiselle, jolla on jo kaikkea meneillään elämässään," hän kiteyttää.

Logistiikan monimuodon opiskelijat tapaavat toisensa lähiopetuksessa kerran kuussa. Tuolloin kootaan jo opittu yhteen ja opiskellaan uutta. 30 hengen ryhmässä on "sekä konkareita että noviiseja", joiden kanssa aika ei käy pitkäksi. Opiskelutahti lähipäivissä on tiivis, mutta Emman mielestä se on ollut vain positiivista.

Puoli vuotta opiskeltuaan Emma on edelleen innoissaan opiskelustaan. Hän on opiskellut ensimmäisiä kursseja fysiikkaa, matematiikkaa, sähkötekniikkaa, logistiikan perusteita sekä osallistunut Innovaatio-viikon verkkokurssille. "Tällä hetkellä minua kiinnostavat eniten hankintaan liittyvät tehtävät, mutta tämä varmasti tarkentuu opintojen edetessä", Emma toteaa nauraen. Hän tietää, että paljon mielenkiintoista on vielä edessäpäin, kunhan hän pääsee aineopintojen pariin ja toivoo tulevaisuudessa löytävänsä harjoittelupaikan, joka voisi johtaa työpaikkaan.