Hakusi tuotti 933 tulosta
Tyhjennä
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa, ja tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk).
Negatiivisilla liikuntakokemuksilla ja niiden taustalla olevalla tunteiden välttämisellä on vaikutusta vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen.
Yhteistyön tavoitteena on tehdä Keski-Suomesta vetytalouden edelläkävijä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Kriittisten infrastruktuurien, kuten satamien, lentoasemien ja energiantuotantolaitosten toimintavarmuus on yhä riippuvaisempi kyberturvallisuudesta. Turvallisuuspoikkeamat, kuten kyberhyökkäykset voivat aiheuttaa toimintaan merkittäviä keskeytyksiä.
Kevätlukukauden 2025 päättyessä yritykset ja Jamkin teknologiayksikkö haluavat antaa tunnustusta vastavalmistuneille insinööreille ja agrologeille, jotka ovat suorittaneet opintonsa tavoiteajassa ja joiden opintomenestys on ollut hyvä tai erinomainen.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun kalibrointikeskus on vahvistanut mittauskykyään uudella RA-1600 -mittauslaitteella. Investoinnin myötä keskus pystyy tarjoamaan entistä tarkempia ja laajempia kalibrointipalveluja teollisuuden tarpeisiin.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 11 Total number of pages: 94
- Seuraava sivu