uutinen 11.10.2023

Vuonna 2018 valmistunut, mitä sinulle kuuluu?

Selvitämme uraseurantakyselyllä Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistuneiden urapolkuja ja työelämässä tarvittavaa osaamista. Vastaa ja vaikuta!

Puhelin, kynä, muistivihko, Amkista uralle-teksti

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy jälleen. Valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa alumnien työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Tiedot ovat tärkeitä koulutuksen kehittämisessä sekä opintojen ohjauksessa. 

Vastaa ja vaikuta - jokainen vastaus on arvokas

Uraseurantakysely lähetetään 12.10.2023 kaikille vuonna 2018 AMK- ja YAMK-tutkinnoista valmistuneille. Yhteensä kyselyn saa siis noin 29 000 henkilöä. Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen uraseurantakyselyn kanssa. Kyselyn saa myös lähes 1300 Jamkin alumnia. 

Kyselyn yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, ovatko ammattikorkeakoulusta valmistuneet tyytyväisiä saamansa koulutukseen. Uraseurantakyselyssä on myös rahoitusmalliin valikoituneita kysymyksiä, joilla pyritään arvioimaan koulutuksen laatua. Vastausten perusteella Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa ammattikorkeakouluille 3 % perusrahoituksesta.

"Jokainen vastaus on siis erittäin arvokas ja tukee alumnin oman ammattikorkeakoulun toimintaa. Kiitos jo nyt kaikille Jamkista valmistuneille antamistanne vastauksista" kiittää Jamkin alumnivastaava Tytti Pintilä.

Etkö saanut omaa Uraseuranta-viestiä?

Kaikille vuonna 2018 AMK- tai YAMK-tutkinnosta valmistuneille on lähetetty linkki uraseurantakyselyyn 12.10.2023 sähköpostitse ja tekstiviestinä. Vastausaikaa on 12.11.2023 asti.

Jos et ole saanut omaa kyselylinkkiä, lähetäthän sähköpostia osoitteeseen elina.kirjalainen(at)jamk.fi. Kiitoksia avustasi!

Tuloksia ja lisätietoa uraseurannasta

Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen
Tietoa työtehtävistä: Töissä.fi
Tietoa kyselyn toteutuksesta sekä koosteita aiempien kyselyiden tuloksista: AMK-Uraseuranta
Tiedote: Uraseurantakysely AMKista 2018 valmistuneille | AMK uraseuranta (turkuamk.fi)

 

Lisätietoa uraseurantakyselystä Jamkissa

Tero Janatuinen

Laatupäällikkö, Quality Manager
Koulutuksen kehittämispalvelut, Educational Development Services
Korkeakoulupalvelut, University Services
+358405365591