uutinen 28.1.2021

JAMK ei ota vastaan opiskelijoita ulkomailta ennen syksyä

Kiihtyneen koronatilanteen vuoksi Jyväskylän ammattikorkeakoulu ei ota vastaan opiskelijoita ulkomailta enää kevätlukukauden ja kesän aikana. Vain Suomeen jo saapuneet tai tammikuun 28. päivän aikana matkustavat tai matkalla olevat opiskelijat otetaan vastaan.

Jyväskylässä opiskelijoiden keskuudessa levinneiden tartuntaketjujen sekä helpommin tarttuvien koronamuunnosten luoman riskin vuoksi Jyväskylän ammattikorkeakoulu keskeyttää kaikkien ulkomaalaisten opiskelijoiden vastaanoton heinäkuun 31. päivään saakka. Opetus järjestetään etäopetuksena niiden osalta, jotka eivät pääse Suomeen kevätlukukauden aikana.

JAMKiin on lukuvuoden aikana saapunut n. 60 vaihto-opiskelijaa. JAMK on noudattanut ulkomailta saapuvien opiskelijoiden osalta 14 vuorokauden etäopiskelusääntöä, jona aikana opiskelija ei saavu ammattikorkeakoulun tiloihin. Tälle ajalle opiskelijoita on myös ohjeistettu THL:n ohjeistusten mukaan välttämään ihmiskontakteja kuten mm. kaupoissa käymistä. Maahan saapuneille opiskelijoille on mm. jaettu ruokakasseja ja ohjeistettu käyttämään verkkokauppoja elintarvikeostoksiin.

Opiskelu jatkuu JAMKissa pääosin etäopiskeluna Jyväskylän kaupungin suositusten mukaisesti. Etäopetuksessa ainoan poikkeuksen muodostavat opiskelijoille järjestettävät tentit, joiden järjestämisessä otetaan huomioon turvavälit, kasvomaskisuositus sekä hyvä käsihygienia. JAMKin kampuksille tullaan edelleen vain terveenä.


Lisätietoja:
Mikko R. Salminen, hallintojohtaja
[email protected]
p. 050 407 9507
Jyväskylän ammattikorkeakoulu