uutinen 14.1.2020

Kestävän matkailun kehitys vaatii luovia ratkaisuja – JAMK mukana Matkamessuilla Helsingissä

Matkailulla on yhä suurempi merkitys Suomen kansantaloudelle. Matkailuvienti eli Suomeen matkaavat turistit tuovat mukanaan verotuloja valtiolle ja luovat hyvinvointia koko maahan. Samalla matkailu kuitenkin aiheuttaa myös negatiivisia vaikutuksia kohteessa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu kokoaa asiantuntijat yhteen Matkamessuille 16.1. Helsinkiin pohtimaan ratkaisuja matkailun negatiivisiin vaikutuksiin.

Matkailualaa on viime vuodet leimannut voimakas paine vastuullisuuden lisäämiseksi ja kehittämiseksi. Matkailu on yksi JAMKin strategisista vahvuusaloista. JAMK kouluttaa vastuullisen matkailun asiantuntijoita sekä – mikä tärkeintä – kehittää koko matkailualaa yhdessä yritysten ja kumppaneidensa kanssa.

JAMK toimii kansainvälisen ICRT (International Centre for Responsible Tourism) Suomen verkoston vetäjänä. Se on osa kansainvälistä International Centre for Responsible Tourism -verkostoa. Verkoston tarkoituksena on nostaa vastuullisen matkailun teemoja yhteiskunnalliseen keskusteluun ja se tekee tutkimusta mm. vastuullisen matkailun käytänteistä.

ICRT Finland toteuttaa tänäkin vuonna Matkamessuilla kolme paneelikeskustelua vastuullisen matkailun ympärillä. Ensimmäisessä, vain matkailualan ammattilaisille ja medialle tarkoitetussa paneelikeskustelussa torstaina 16.1. klo 14.30 alkaen Inspiration Stagella keskustellaan matkailun negatiivisten vaikutusten ehkäisemisestä.

– Matkailu aiheuttaa sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia kohdealueella niin kulttuurisen, sosiaalisen, taloudellisen että ekologisen kestävyyden näkökulmista. Negatiiviset vaikutukset voivat kohdistua mm. luonnonympäristön kulumiseen tai tiettyjen kohteiden ruuhkautumiseen, joista molemmat vaikuttavat myös paikallisyhteisön elämänlaatuun, kertoo lehtori Petra Blinnikka JAMKista.

Kaikille messuvieraille tarkoitettu Vastuullinen matkailu alkaa asenteesta -paneelikeskustelu toteutetaan lauantaina 18.1. klo 12.30 Maata pitkin -lavalla ja Vesistöistä vastuullisia elämyksiä -paneelikeskustelu sunnuntaina 19.1. klo 14.00 Norwegian stagella.

Tulevaisuuden matkailun asiantuntijat koulutetaan vastuullisempaan maailmaan

Myös JAMKin matkailun koulutuksen painopistealueena on vastuullisuus – digitalisaation, kansainvälisyyden ja luovan matkailuliiketoiminnan ohella. Viime syksynä uutena aloitettu englanninkielinen Tourism Management –koulutusohjelma nojaa näihin painopisteisiin.

– Koulutusohjelmassa matkailuteollisuuden eri aloja tarkastellaan vastuullisuuden silmälasien läpi. Luovan matkailuliiketoiminnan oppien kautta opiskelijoille syntyy vahvaa osaamista palvelujen kehittämisestä, asiakaslähtöisyydestä sekä innovaatiotoiminnasta. Ja mikä parasta: kielitaito kehittyy, kun opiskelu tapahtuu englanniksi kansainvälisessä ympäristössä, kertoo koulutusohjelman tutkintovastaava Susanna Nuijanmaa.

Kansainvälistä kokemusta ja osaamista opiskelija saa myös ulkomaanvaihdon ja työharjoittelun kautta. Opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä ulkomaille suuntautuvalle opintomatkalle, esimerkiksi Kaliforniaan San José State Universityyn. JAMKilla on useita kansainvälisiä yhteistyöoppilaitoksia, joissa voi suorittaa opintoja henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisesti.

Tourism Management on parhaillaan vieraskielisten koulutusten yhteishaussa. Hakea voi osoitteessa www.opintopolku.fi. Hakuaika loppuu 22. tammikuuta klo 15.

Täydennyskoulutusta alan toimijoille

Myös Vastuullisen matkailun portaat –koulutus on esillä matkamessuilla. JAMK kehittää koulutusta parhaillaan EU-osarahoitteisena projektina yhteistyössä neljän muun korkeakoulun – Oulun yliopiston, Lapin yliopiston, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa.

-Idea vastuullisen matkailun koulutuksesta on lähtöisin kentän aidosta tarpeesta. Alan koulutuksen edelläkävijäoppilaitokset yhdistävät voimansa tarjotakseen valtakunnallista, ajasta ja paikasta riippumatonta täydennyskoulutusta matkailussa työskenteleville, alalle pyrkiville sekä kaikille vastuullisuudesta kiinnostuneille. Myöhemmin tänä vuonna testataan koulutuskokonaisuuden toimivuutta. Tässä vaiheessa voi vielä vaikuttaa koulutuksen muotoon sekä sisältöihin, projektipäällikkö Rositsa Röntynen kehottaa.

JAMK on mukana Helsingin matkamessuilla 16.-19.1. Visit Jyväskylän messuosastolla 6K1. Messuosastolla JAMKin edustajat esittelevät uutta koulutusohjelmaa, täydennyskoulutus- ja palvelutuotteita sekä ICRT-verkoston toimintaa.

Lisätietoa:
Susanna Nuijanmaa, tutkintovastaava
[email protected]
p. 040 8690 659

Petra Blinnikka, lehtori
[email protected]
p. 040 5399 185

Minna Tunkkari-Eskelinen, yliopettaja (vastuullinen matkailu)
[email protected]
p. 0407657151

Rositsa Röntynen, projektipäällikkö, Vastuullisen matkailun portaat
[email protected]
p. 0504361196
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätietoa Matkamessujen ohjelmasta:
https://matka.messukeskus.com/ohjelma/

Lisätietoa ICRT Finland –verkoston toiminnasta:
jamk.fi/icrtfinland

Lisätietoa matkailun koulutuksesta:
jamk.fi/tourismmanagement

Vastuullisen matkailun portaat -hanke