uutinen 29.10.2019

Digisti kylässä: nuoria osallistetaan kylätoimintaan Minecraft-pelin voimin

Miten nuoria ja lapsia saisi kiinnostumaan kylätoiminnasta? No esimerkiksi pelin avulla! Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Digisti kylässä –hanke järjestää Minecraft-työpajan yhdessä tubettaja J0P:n eli Juuso Pekkarisen kanssa Hankasalmella perjantaina 1.11.2019.

JAMKin Digisti kylässä –hanke tuo Minecraft-pelin osaksi Hankasalmen perinteistä Yökirjasto-tapahtumaa, joka kerää vuosittain satoja kävijöitä. Tämän vuoden teemana tapahtumassa onkin pelaaminen.

Tämän hetken suosituimpiin peleihin kuuluva Minecraft antaa vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa maailmaa – vaikkapa sitten omia kotikulmia – hyödyntäen 3D-kuutioita, joista voi tehdä rakennelmia kolmiulotteisesti.

– Minecraft -pajat ovat hyvä keino osallistaa lapsia ja nuoria mukaan kylätoimintaan. Pelimaailmaan rakennettu kylä tarjoaa uudenlaisen maaseutukokemuksen ja tuo keskisuomalaista maaseutua esille nuorempaakin sukupolvea kiinnostavalla tavalla, sanoo Digisti kylässä –hankkeen projektipäällikkö Susanna Nurmeksela.

Yökirjaston työpajoissa rakennetaan Hankasalmen maisemia ja tuttuja paikkoja Minecraft -pelimaailmaan. Tapahtuman aikana järjestetään myös fanitapaaminen tubettaja J0P:n kanssa. Monet J0P:n suosituimmista videoista ovat nimenomaan Minecraft-pelivideoita.

– Meillä on ollut ilo saada tubettaja J0P yhteistyöhön hankkeemme kanssa. Monet Minecraftin pelaajat fanittavat J0Pia ja tällaisilla työpajoilla mahdollistamme sen, että fanit pääsevät tapaamaan esikuvansa ja jakamaan kokemuksia pelistä, Nurmeksela sanoo.

Digisti kylässä -hanke on järjestänyt aiemminkin Minecraft -työpajan koululaisille Äänekoskella Koiviston koululla. Päivän aikana oppilaat rakensivat Koiviston koulun pihamaineen ja sisätiloineen pelimaailmaan. Kooste työpajasta tulee piakkoin nähtäväksi myös Youtubeen. Myös Hankasalmen Yökirjasto-tapahtumasta tuotetaan video, joka tulee katsottavaksi Digisti kylässä -hankkeen Youtube-kanavalle loppusyksyn aikana.

Hankasalmen Yökirjasto-tapahtuma perjantaina 1.11. klo 17 alkaen Pollarilla (Valkolantie 1, Hankasalmi) ja klo 18 alkaen Hankasalmen pääkirjastossa (Rantakalliontie 3, Hankasalmi). Lisätietoja ja ohjelma: https://www.facebook.com/hankasalmenkirjasto/

Digisti kylässä -hankeen tavoitteena on edistää Keski-Suomen maaseudun asukkaiden hyvinvointia ja elämänlaatua, lisätä kylien yhteisöllisyyttä, digitalisaatiomyönteistä kulttuuria sekä kasvattaa maaseudun vetovoimaisuutta. Hankkeen päätoteuttajana toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ja osatoteuttajana Keski-Suomen sydänpiiri Ry. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Lisätietoja Digisti kylässä -hankkeesta:
www.jamk.fi/digistikylassa
www.facebook.com/digistikylassa

Susanna Nurmeksela
Projektipäällikkö, Digisti kylässä -hanke
[email protected]
p. 040 637 23 55
Jyväskylän ammattikorkeakoulu