Projekti
POKOT - Pienet osaamiskokonaisuudet jatkuvan oppimisen tukena
Rahoitusohjelma
POKOT - Pienet osaamiskokonaisuudet jatkuvan oppimisen tukena -hanke on Hämeen ammattikorkeakoulun, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Oulun ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteistyöhanke, jossa ammatilliset opettajakorkeakoulut ovat koonneet yhteen asiantuntemuksensa tukeakseen ammatillista koulutusta ja ammatillisten opettajien osaamisen kehittämistä jatkuvan oppimisen murroksessa.
Hanke kehitetään ratkaisuja ja tukea ammatillisten oppilaitosten henkilöstön osaamisen kehittämiseen tilanteessa, jossa toisaalta työikäiselle väestölle kohdennettuun koulutukseen on osoittaa niukkenevia julkisia resursseja ja toisaalta samaan aikaan aikuisväestön osaamisen uudistamistarpeet tulevat entistä monimuotoisimmaksi. Hanke tukee ammatillisten oppilaitosten henkilöstön kyvykkyyttä ennakoida ja seurata työelämän muutosta.
Hankkeessa rakennetaan yhteistä ymmärrystä työelämälähtöisistä ammatillisista osaamispoluista ja pienien osaamiskokonaisuuksien merkityksistä osana jatkuvan oppimisen koulutuspalveluita.
Hankkeessa tehdään toimenpiteitä ammatillisen koulutuksen henkilöstön kyvykkyyden lisäämiseksi niin, että ammatillisessa koulutuksessa pystytään entistä paremmin vastaamaan työelämästä nouseviin osaamistarpeisiin ketterin ja oikea-aikaisin osaamisen kehittämisen ratkaisuin. Henkilöstön kyvykkyyden kehittämisen keskiössä ovat ennen kaikkea pienten osaamiskokonaisuuksien tuomat erityiset näkökulmat ja haasteet.
Ammatillisen koulutuksen henkilöstön kyvykkyyden lisäämisen tueksi hankkeessa laaditaan aineistoja, kehitetään menetelmiä ja toimintamalleja, jotka ovat hyödynnettävissä hankkeen jälkeen osana henkilöstön osaamisen kehittämistä.
Hankkeessa ovat mukana kaikki ammatillisten opettajien koulutuksesta vastaavat koulutusorganisaatiot. Tämä mahdollistaakin sen, että mukana olevilla toimijoilla on mahdollisuus jalkauttaa hankkeen tuloksia suoraan ammatillisen opettajankoulutuksen sekä opettajien uranaikaisen osaamisen kehittämisen tueksi.
Projektin tulokset
Hankkeen tarkennettuja tavoitteita ovat:
1. Muodostaa kokonaiskuva siitä, millaista osaamista ammatilliset opettajat tarvitsevat, jotta he pystyvät toteuttamaan pieniä osaamiskokonaisuuksia omien työelämäverkostojensa kanssa osana jatkuvan oppimisen palveluita.
2. Selvittää, millaisia pieniin osaamiskokonaisuuksiin liittyviä estäviä ja edistäviä käytäntöjä ammatillisilla oppilaitoksilla on, arvioida näitä ja jakaa hyviä käytäntöjä kaikkien käyttöön.
3. Kehitetään opettajan osaamista tunnistaa, mitä työntekijä osaa ja mikä pienten osaamiskokonaisuuksien merkitys työntekijän asiantuntijana kehittymisen polulla on.
4. Lisätä ammatillisen koulutuksen henkilöstön kyvykkyyttä tunnistaa ja ennakoida ammatillisten koulutuksen työelämäkumppaneiden osaamis- ja kehittämistarpeita ennakointitietoa hyödyntävällä tavalla.
5. Luoda kokonaiskuva siitä, millaisia osaamisia, rakenteita ja yhteistoiminnallisuuden foorumeita ammatillisen koulutuksen ja ammatillisten opettajankoulutuksen kesken tarvitaan, jotta erityisesti pieniin osaamiskokonaisuuksiin liittyvät odotukset, kehittämistarpeet ja näkökulmat otetaan huomioon.
6. Vahvistaa ammatillisen koulutuksen henkilöstön kyvykkyyttä luoda asiakaslähtöisiä pieniä osaamiskokonaisuuksia työelämän osaamisen tarpeisiin sekä opettajakorkeakoulujen edellytyksiä tukea ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstöä tässä.
Pitkän aikavälin tavoitteena on tuottaa hankkeen aikana sellaisia toimintamalleja ja suosituksia, jotka ovat hyödynnettävissä osana ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten arkea käytännönläheisinä menetelminä lähivuosien ajan. Tavoitteena on, että ammatillisen koulutuksen henkilöstön osaaminen ja työelämäyhteistyön mallit palvelevat työikäisen väestön osaamisen kehittämistä niin, että oppilaitoksilla on tarjota työnantajille ja työntekijöille asiakaslähtöistä ja monipuolista koulutustarjontaa työn ohessa opiskeltavaksi.
Hankkeen toimenpiteillä edesautetaan sitä, että ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja opetushenkilöstön kyvykkyys vastata työelämän osaamistarpeisiin pienillä osaamiskokonaisuuksilla kasvaa ja ammatillisen koulutuksen tarjonnan profiili muuttuu nykyistä vahvemmin pieniin osaamiskokonaisuuksiin.
POKOT – Pienet osaamiskokonaisuudet jatkuvan oppimisen tukena –hanke kokoaa ammatilliset opettajakorkeakoulut yhteen ammatillisten oppilaitosten kumppaneidensa kanssa tarkastelemaan, millaista muutosta tarvitaan ammatillisen koulutuksen työelämäkumppaneiden kanssa tehtäviin yhteistyön malleihin ja mitä tämä muutos edellyttää ammatillisten opettajien osaamisen kehittämiseksi.
Hanke tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden koota kattavasti toimijoita yhteen yhteisten keskustelujen ja tekemisen äärelle, jotta saadaan kattava kokonaiskäsitys ammatillisten opettajien osaamistarpeista. Hankkeen aikana kohderyhmä pääsee myös osallistumaan uuden tyyppiseen pedagogiseen ohjelmaan, jossa saadaan kokemusta, millaisilla käytännön toimenpiteillä henkilöstön osaamista on mahdollista kehittää niin, että oppilaitoskenttä pystyy palvelemaan työelämäkumppanuuksiaan aiempaa paremmin.
Ajankohtaiset tiedot ja hankkeen julkaisut:
Uutinen