artikkeli

Simulaatiointa ja ekosysteemejä etsimässä, osa 2

SimO-projektin toinen tutustumismatka kohdistui kahteen kohteeseen Tampereella. Matkan tavoitteena oli tutustua pirkanmaalaisten simulaatiotiloihin ja sen ympärille rakennettuun testbed-toimintaan. 

Sote Virtual Lab, Tamk

Tampereen vierailu alkoi tutustumisella Virtual Lab for Social and Health Care tutkimus-, kehittämis- ja oppimisympäristöön tai lyhyemmin Sote Virtual Labiin. SimO-projektitiimin ottivat vastaan kehittämispäällikkö Tarja Heinonen ja osaamispäällikkö Kirsi Mansikkamäki. Alussa saimme esittelyn TKI- ja testbed-ympäristön toiminnasta, jonka jälkeen pääsimme tutustumaan esillä oleviin laiteratkaisuihin Tarjan ja lehtori Jukka-Pekka Pirhosen johdattelemina. 

Ammattikorkeakoulun omalla investointirahoituksella rakennettu Sote Virtual Lab toimii innovaatioalustana tarjoten palveluita niin yrityksille, julkiselle sektorille kuin opiskelijoillekin. Toiminta tapahtuu oppimis- ja testbed-ympäristössä yhteistyössä aitojen sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöjen kanssa. 

Laiteratkaisuista pääsimme ensimmäisenä tutustumaan OiOin Oivalla aistiseinään, joka oli tuotu osaksi neuvottelutilaa. Projektitiimi kokeili useita erilaisia aistiympäristöjä ja sovelluksia mm. muistin aktivoimiseen. Seuraavaksi siirryimme IglooVisionin sylinterimäiseen 360-virtuaaliympäristöön. Suljetussa tilassa koko ryhmä oli yhtäkkiä keskellä Tampereen metsämaisemaa, joka oli tuotettu videomateriaalina opiskelijoiden voimin. Esittelijät kertoivat, että kokeiluissa on ollut myös yhteistyössä Trio Niskalaukauksen kanssa toteutettu virtuaalinen rock-keikalle osallistuminen niin lavalla kuin yleisössäkin. Virtuaalisten teknologioiden parissa jatkettiin myös tämän jälkeen Aistikanavan Taikaseinän liikunnallisilla harjoituksilla.  

Muita kiinnostusta ja keskustelua herättäneitä laiteratkaisuja olivat mm. VideoVisitin Home- ja Remote ratkaisut, joiden avulla voidaan tuoda digihoivapalveluita sekä etäkonsultaatio ja -diagnostiikkapalveluita kotiympäristöön sote-alan ammattilaisten toimesta. Kokeilimme muun muassa laitetta, jonka avulla voidaan etäkonsultoida lääkäriä luomien mahdollisista muutoksista. Sydänsähkökäyrääkin saatiin helposti seurattua ja tallennettua Beat2Phonen mobiililaitteistolla ja -sovelluksella.  

Somnoxin robottityyny oli ollut esittelijöillä itselläänkin kokeilussa. Se rauhoittaa käyttäjää ja sen kautta voidaan myös toistaa äänitallenteita. Suomalaista muotoilua edusti Kelosound, joka soittaa luonnon ääniä kelopölkkyä muistuttavan kaiuttimen kautta. Vierailun ajan meitä seurasi Pepper-robotti, jolle esitimme välillä kysymyksiä Sote Virtual Labista. 

Sote Virtual Lab, Tamk

Taitokeskus, Tampereen korkeakouluyhteisö

Lounaan ja lyhyen kävelymatkan jälkeen saavuimme Taitokeskukseen, joka on Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Pirhan (ent. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri) yhteinen simulaatio- ja koulutuskeskus. Vierailulla meidät vastaanottivat koulutusvaradekaani, Taitokeskuksen toiminnanjohtaja Nina Hutri-Kähösen johdolla lähes koko Taitokeskuksen tiimi. Alkuun saimme kuulla monialaisesta koulutuksesta ja simulaatiototeutuksista, joita on tehty näissä tiloissa jo vuodesta 2016 saakka. Yli 1000 m2 simulaatio- ja koulutuskeskuksessa on hyödynnetty kaikki tilat. Meille kerrottiin myös, että tilojen käyttöaste on vuositasolla huimat yli 90 %. Taitokeskuksen perustamiskulut, vuokra ja muut kulut katetaan jokaisen osallistuvan organisaation omilla rahoituksilla ja mm. tarviketilaukset tehdään yhteisesti hyödyntäen Pirhan kilpailutettuja sopimuksia ja tilauskäytänteitä. 

Tilat ovat sijoittuneet rakennuksen pohjakerrokseen. Keskellä on suuri, lasiseinäinen auditorio, jossa pidetään luentoja, seminaareja ja simulaatiokoulutusta. Käytävätilat ovat hyödynnettävissä simulaatiotilanteisiin ja luentojen seuraamiseen kahdessa kerroksessa. Auditorion ympärille sijoittuvat erilaiset simulaatio- ja oppimisympäristöt sekä näihin yhteyksissä olevat ohjaus- ja debriefing-tilat 

  • simulaatioaula 
  • ambulanssisimulaattori 
  • kipsaus 
  • pediatria 
  • kirurgia 
  • urologia 
  • otologia ja oftalmologia 
  • hengitys ja verenkierto 
  • nestehoito 
  • synnytys 
  • pediatria 
  • ensiapu 
  • leikkaussali 
  • teho-osasto 
  • vuodeosasto 
  • debriefing- ja ohjaustilat sekä tarkkaamot 
  • varastotilat 

Esittelykierroksen aikana käynnissä oli muutamia simulaatioita. Jokaisessa tilassa on omat toimintonsa ja niihin tarkoitetut välineet. Tilojen varauksia hoidetaan sähköisellä järjestelmällä ja varaukset näkyvät aulassa olevalta screeniltä. Laitteita on hankittu tarpeen mukaan yhteisestä budjetista ohjausryhmän hyväksynnällä ja lisäksi hyödynnetään myös muun muassa sairaalan poistoja. Huoltoja ja laitteiston ylläpidollisia tehtäviä toteutetaan tarpeen mukaan ja vierailun aikanakin oli joitain simulaationukkeja valmisteltu kesää ja huoltoja varten. Mieleenpainuvimpia kommentteja vierailulta oli, että simulaation tulee olla oppimisen näkökulmasta perusteltua ja sen pitää olla myös hauskaa. 

Taitokeskus, Tampereen korkeakouluyhteisö

Kirjoittajat Toni Pekkola, Jaana Mäkelä ja Minna Ruoranen. Kuvat Juho Jäppinen.